Jirko Virtanen
Jirko Viljanen työskentelemässä Seilin saarella
Jirko Viljanen: Hän saapuu ystävän lailla, 2021. monotypia ja öljypastelli kankaalle.
Jirko Viljanen: Esileikki, 2021. monotypia, öljypastelli ja muste kankaalle

TAMMIKUU 2022

 Jirko Viljanen

”Se on sitä, kun mua sattuu, ja mä piirrän sen”, kuten veljenpoikani joskus hyvin pienenä totesi broidini kysyttyä häneltä, että mitä taide on.

“Kun työskentelen, koen olevani positiivisesti riivattuna. Painomuste värjää käteni, otsan ja aistini. Silloin elän hetkessä, ja minun on kevyt olla. Kun teos lähestyy loppuaan, huokaisen. Aivan kuin taakka olisi pois harteiltani,” taiteilija kertoo.

Taide antaa mahdollisuuden olla oma itsensä

“Olen riivatun kakaran lailla piirtäny niin kauan kun muistan. Opiskelua siitä tekemisestä tuli varmaan sitten vuonna 1997, kun äitini lykkäsi minut tuoreen saven ja kellarin hajuiseen kuvataideoppilaitokseen Lahdessa. Miten sen haluaa määritellä, oliko se sitten opiskelua vai harrastusta tuolloin.”

Viljanen kertoo herättävimmän hetken olleen kuitenkin se, kun hän opiskeli Lahden Kansanopiston kuvataidelinjalla vuonna 2013-2014 ja miettineensä että tästähän voisi itselleen ammatin hankkia, koska edellisessä ammatissaan eli rakennushommissa hän oli aina kokenut olevansa ulkopuolinen. “Toksisen maskuliinisessa maailmassa työskentelin ja lounastin mieluummin yksin kuin kuuntelisin vuodesta toiseen toistuvia anoppivitsejä ja feminiinisyyttä polkevia letkautuksia. Ärsytys oli suunnaton, enkä kokenut kuuluvani vapaa-ajallanikaan kotikaupunkiini. En voinut olla täysin oma tunteellinen itseni, eikä elämässäni ollut kuin muutama ihminen, kenen kanssa jakaa yhdenvertaisuutta tavoittelevia arvoja.

Vuonna 2016 Viljasen haave toteutui, kun hän pääsi Lahdesta Turkuun opiskelemaan Turun AMK:n Taideakatemiaan ja koki että pääsi vapaasti toteuttamaan itseään. Opiskelujen päätteeksi Viljanen valmistui kuvataiteilijaksi koronakeväänä 2020.

Rujoja ja rehellisiä aiheita

Viljanen on käsitellyt taiteessaan monia aiheita, mutta tiivistetysti aihealueet ovat olleet yksinäisyys, kuolemanrajakokemus, hukkuminen, kuoleman pelko ja hyväksyntä, seksuaalisuus ja arjen (kummallisen) kauniit välähdykset. Viimeaikoina hän on työstänyt teossarjaa, jossa hän tuo hautakivien pintoja esille hiilen ja liitujen kautta paperille. Viimeksi hän on vieraillut tavaroineen Seilin hautausmaalla. Seilin saaren historiaa leimaavat vuodet spitaalisten ja mielisairaiden hoitopaikkana, ja Viljasen dokumentoimat ristit ovat mielisairaalaan lähetettyjen naispotilaiden muistomerkkejä.

Lisäksi hän on käsitellyt hapertunutta mielenterveyttä, mihin liittyen hän piti myös ensimmäinen soolonäyttelynsä B-galleriassa Turussa viime syksynä. Teoskokonaisuus avaa henkilökohtaisen näkökulman siihen, mitä seuraa, kun muuttuva elämäntilanne, uupumus ja menneisyyden painolasti kohtaavat. “Teokseni ovat rujoja ja rehellisiä kuvauksia siitä, kun psyyke pettää”, taiteilija kertoo.

Viljanen sanoo tulevansa sivuuttamaan aihetta myös tulevaisuudessa. “Monien muiden tavoin olen kasvanut ympäristössä, jossa tunteista ei puhuta. Teokseni pyrkivät osaltaan poistamaan mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa ja tarttumaan sukupolvia vaivanneeseen vaikenemisen kulttuuriin. Puhumattomuudella voi olla kauaskantoisia seurauksia, joten haluan teoksillani kannustaa suomalaisia käsittelemään traumaattisiakin asioita.”

Ennakkoluuloton kokeilija

Viljanen on  kokeillut kaikenlaista taiteen saralla. “Maalasin jonkun aikaan, mutta nopeasti se meni itsensä piiskaamiseksi. Piirtämiseen minulla oli pidemmät juuret, joten taidegrafiikkaa ensi kertaa kokeillessani ymmärsin grafiikan olevan se luontevampi tapa ilmaista itseäni. Siinä voin yhdistellä kaikkea itseäni kiinnostavaa jälkeä.”

Viljanen ei arkaile yhdistellä kuvataiteen tekniikoita keskenään. Taidegrafiikkaa hän työstää ennakkoluulottomasti soveltaen: vedoksia rikastetaan esimerkiksi öljypastellia ja mustetta hyödyntäen. Teoksissa on maalauksestakin tuttuja elementtejä, sillä osa on toteutettu kankaalle ja pingotettu kiilapuihin.

“En kumarra traditioihin. Perinteisesti taidegrafiikassa vedokset sarjatuotetaan paperille, usein teknistä täydellisyyttä tavoitellen. Teoksissani moista ei olla haettu. Uskon enemmän vimmaan ja intuitioon ja teen vedossarjojen sijaan uniikkeja teoksia. Olen viime aikoina valinnut vedostustekniikaksi muun muassa monotypian sekä carborundumin, joiden jälki on rujon eläväistä, eikä tapahtumaa ole enää toistettavissa uudestaan.”

Viljanen sanoo pitävänsä kaikenlaisista tavoista tehdä, ja hän työskenteleekin sekä yksin, yhdessä että ryhmänä. Hän on yksi Hulu+ -kollektiivin jäsenistä, joita on tällä hetkellä kuusi. Ideointi on kollektiivissa rikasta, sillä monta päätä raksuttaa samaan aikaa. Toisaalta kollektiivissa työskentelemisessä on Viljasen mukaan myös omat haasteensa. “Vaatii töitä tulla toimeen monen persoonan kanssa. Se edellyttää heittäytymiskykyä sekä mukavuusalueeltaan poistumista. Henkilökohtaisesti pidän sellaisesta, mutta aina ei ole oikea aika moiselle.” Kollektiivissa Viljanen on toiminut enimmäkseen videovastaavan roolissa.

“Yksin työskennellessäni teoksista tulee henkilökohtaisinta. Näin voin luoda omannäköiseni maailman. Kun ideoin, syntyy se pitkään pohtien. Tärkein työkaluni on kännykkä, johon kerään muistiinpanoja kauniista arkisista hetkistä, raskaista muistoista tai omasta seksuaalisuudesta, elämästä ja kuolemasta. Muistiinpanot voivat olla runoja, kryptisiä kuvaelmia tilanteesta tai vain yksi ytimekäs sana. Nämä toimivat avainsanoina hetkeen, jossa koin teosteni ideoiden kukkivan.”

Jirko Viljanen kertoo ennen valmistelleensa teoksiaan viikkoja, mutta löytäneensä nyt oman rentoutuneemman tapansa tehdä. Rentoutuneempi tapa juurtaa vahvaan psykoosilääkitykseen, jota lääkäri hänelle määräsi heikkona jaksona elämässä. Lääkkeen vaikutuksen alaisena Viljasen oli hankaluuksia tehdä tarkkaa jälkeä, mikä aiheutti silloin turhautumista ja itkua. Kollegoiden ja opettajien kannustamana taiteilija ymmärsi kuitenkin näiden teosten olevan enemmän häntä itseään kuin koskaan aiemmin.

Viljasen mukaan taide ja taiteen opiskelu piti hänet järjissään. On avartavaa saada teoksen kautta viittausta siitä, miten toinen ihminen maailman edessään näkee, hän kertoo. “Me kaikki koemme asiat yksilöllisesti, eikä kukaan voi täysin tietää sitä, miten toinen asiat kokee. Sinne päin voi kuitenkin pyrkiä.”

Omien lukkojen avaamista ja uskaltamista 

Viljasen mukaan taide on hänelle ainoa kanava, johon hän on voinut ja voi purkaa suuria tunteita. Se on hänen tapansa käsitellä omaa monimutkaista itseään, ja taide toimiikin hänelle terapiana.

“Aiemmin terapiaistunnot olivat hiljaisia. Kuin kuiskaisin luomukselleni jotakin sellaista, mitä en edes itse ymmärrä – eli teokseni olivat vaikealukuisia jopa itselleni. Mutta pikkuhiljaa, vuosi vuodelta, rohkenin enemmän. Nyt olen uskaltanut avata teosteni aiheita muille, mutta eritoten itselleni. Uskalsin paljastaa ensi kertaa omia tunteitani ja salaisuuksiani.

Haastavinta itselleni taiteen tekemisessä on omien lukkojen avaaminen. Mutta kun uskaltauduin riisumaan  henkisesti itseni alasti taiteelle, uskallan olla alastomampi myös ihmissuhteissa. Se on selkeyttänyt omaa mieltäni, ja tuntuu, että olen kasvanut itsetietoisemmaksi ja vapaammaksi,” Jirko Viljanen kertoo.

“Menen rohkeasti sinne, minne haluan, ja minne olen tervetullut.“

Jirko Viljanen kertoo pitävänsä kovasti taidegallerioissa ja -museoissa kiertelystä, mutta hakevansa inspiraatiota  enimmäkseen muualta kuin taiteesta ja taiteilijoista eli kirpputoreilta, historiallisista museoista, arkkitehtuurista, kirkoista, klubeista sekä hylätyistä paikoista.

“Tähänastisessa elämässäni mieleenpainuvin taidekokemus on massiivinen Huoneiden kirja -teos, joka oli nähtävillä Turussa elokuussa 2021. Se oli kuin talo omassa mielessä. Koin siellä jännitystä, kauneutta, lämpöä, surua ja mikä parasta, oivalluksia itsestäni. Se oli silmiä avaavaa, ja en ole minkään taidekokemukseen jälkeen poistunut niin tunteikkaana ja muuttuneena ihmisenä. Olen hyvin kiitollinen tästä kokemuksesta teoksen toteutukseen osallistuneille. Sekä olen onnellinen siitä, että olen oppinut pikkuhiljaa heittäytymään. Sillä ilman avointa mieltä en varmastikaan olisi saanut tästäkään teoksesta niin paljoa irti.”

Terveiset ostajalle

Sydämeni lämpenee, kun joku osoittaa tukensa. Se, että joku haluaa osansa näistä sielun merkeistä, tuottaa se tekijälleen palkkaa sekä tuo varoja myös Turun Taidelainaamolle.

Taiteilijan kotisivut:
www.jirkoviljanen.fi

HELMIKUU 2022

Niina Villanueva

“Koen joka päivä hullua kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tätä työkseni.”

Niina Villanueva on monipuolinen taiteilija joka maalaa ja veistää, ja jonka tekeminen lähtee aina materiaalista, tietynlaisesta elementtien läsnäolosta. Taiteen tekeminen on hänelle intohimo, ja vaikka se on myös kuluttavaa hän ei voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään muuta mieluummin.

Miksikö teen taidetta? Valtavan laajaa kysymys, sillä ajattelen, että olisin voinut päätyä tekemään monia muitakin asioita”, taiteilija kertoo. “Olen loputtoman kiinnostunut useista asioista, ja taiteellisessa työssä siitä on varmasti myös hyötyä. Koska käytän työskentelyyn lähestulkoon kaiken aikani, usein tuntuu etten ehdi kuluttamaan kaikkea kulttuuria mikä minua kiinnostaa ja mitä on tarjolla. Usein valtaava ajatus on, että olisi enemmän aikaa muiden taiteen tarkasteluun ja lukemiseen, sillä päivät työhuoneella tuntuvat vain humahtavan.”

Niina Villanueva ei mielellään avaa liikaa teemojaan. “Haluan suoda katsojalle vapaudet tulkita teoksia oman maailmansa kautta, aiheet joita työstän tulevat intuitiivisesti siitä sisäisestä maailmasta joka heijastelee tietenkin kaikkea henkilökohtaista. Olen loputtoman kiinnostunut metamorfoosista jota kutsumme elämäksi, tieteen, teosofian, filosofian, luonnontieteiden näkökulmasta. Olen hyvin analyyttinen ja pohdiskeleva, enkä usko usein absoluuttisiin totuuksiin, vaan tapoihin katsoa ja kertoa maailmasta ja ilmiöistä.”

Taide on sekä työ että elämäntapa

Niina Villanueva työskentelee Leafin vanhalla makeistehtaalla Turussa, jossa hänellä on oma pieni työhuone. Alkuaikoina hän jakoi työhuoneen muutaman vuoden ajan kumppaninsa kanssa, mutta nyt kun hänellä on oma tila hän hahmottaa miten oma rauha on yksi tärkeimpiä elementtejä työskentelyn kannalta. “Oma työhuone on jollakin tavalla pyhä tila, varmaan joillekin koti edustaa jotakin vastaavaa kuin työtila minulle,” taiteilija sanoo.

Kysymykseen onko taiteen tekeminen muuttunut vuosien varrella Villanueva vastaa vetäen täyden ympyrän alusta nykypäivään. “On tavallaan, ja tavallaan ei. Tuntuu, että nyt olen päässyt sellaiseen sopivaan tyhjään tilaan missä olin lapsena, olen hyväksynyt, että tapani tehdä taidetta lähtee nollatilasta. Alku on hyvin abstrakti ja kysymys on enemmän materiaaleista ja niiden tuntumista, loppu voi olla esittäväkin, mutta kaikki lähtee tietynlaisesta elementtien läsnäolosta. Olen pigmentti- ja öljyvärifanaatikko, ehkä osittain siksi, että ne ovat ensikosketukseni öljyvärimaalaamiseen 10-vuotiaana, muistan hajut ja kuivumisen prosessin joka ikään kuin vain lisäsi värin tehoa, ero muihin maaleihin oli lapsenkin silmin ilmeinen, jollakin tavalla oma entiteettinsä.

Taide on Villanuevalle sekä työ että elämäntapa. “Se on toki työ, mutta taiteilijana en halua arkiinnuttaa ajatusta taiteentekemisestä työnä jota tehdään kahdeksasta neljään. Taiteen tekeminen edustaa minulle myös henkistä harjoitetta sillä koen sen kautta läsnäoloa, jota voisi verrata vaikka metsässä kävelyyn. Taidetta tehdessä pää on tyhjä, aika kuluu, tuntee onnellisuutta ja läsnäoloa, sitten jälkeenpäin voi tietenkin sotkea itsensä analysoimalla ja stressaamalla itsensä kanveesiin.

“Taiteen tekeminen on antanut minulle elämän, naurua!”

“En osaa ajatella oikeastaan mitään asiaa mitä tekisin mieluummin,” Villanueva sanoo. “Koen joka päivä hullua kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Taiteen tekeminen antaa paljon, mutta olen edelleen prosessissa sen suhteen kuinka paljon itse annan  taiteelle, toisinaan haaveilen, että olisi enemmän vapaa aikaa tehdä muutakin, mutta sitten kun saan vapaasti valita kiiruhdan mieluiten aamusta työhuoneelle.”

Intohimotyön rajoja on vaikea vetää ja vaikka tekee työtä jota rakastaa, se ei tarkoita ettei se olisi kuluttavaa. “Kun maalaa tai veistää kahdeksankin tuntia, lopputuloksena on tyyppi joka voi tuijottaa seinää pitkiä hetkiä miettien miten on mahdollista ettei päässä liiku yhtään mitään, sitä jää aina hetkeksi hieman tyhjäksi ja hitaalle. Sitten pitää ruokkia ruumista levolla ja rauhalla.” Intensiiviseen työskentelyyn on toisinaan vaikea ympätä iltamenoja ja rientoja. Niina Villanuevan mukaan sitä on niin kaikkensa antanut, että koiran kanssa puistossa pyöriminen saattaa toisinaan riittää.

Villanuevan työskentely painottuu paljon talveen, joten kesä ja matkat ovat ehdottomasti enemmän näyttelyiden ja museoiden koluamisen aikaa. Turussa on paljon tarjontaa, mutta Niina Villanueva on aloittanut kuvataiteen maisteriopinnot Kuvataideakatemiassa Helsingissä tammikuussa, ja toivoo pääsevänsä viimein nauttimaan enemmän myös Helsingin kulttuuri- ja taidetarjonnasta.

Taiteen, historian ja tarinoiden kerroksia ja inspiraatiota materiaaleista

Taiteen kuluttajana Niina Villanueva sanoo olevansa ailahtelevainen. ”Tarjontaa on paljon ja kaikkeen ei millään ehdi. Varsinkin kun ystäväpiiri pullistelee toinen upeampia taiteilijoita ja vähintään ystävien näyttelyt ja avajaiset haluaa kokea.” Villanueva lukee ja kuuntelee paljon kirjoja, ja hänen lempipodastissaan Mikko Levon vierailee kiinnostavien kulttuurin tekijöiden luona. 

Vaikuttavista teoksista hän mainitsee ensimmäisenä Berlinde de Bruyckeren näyttelyn Tampereella Sara Hildenin taidemuseossa. “Oli Suomen sisällissodan päättymisen satavuotis vuosi ja menimme museoon äitini ja siskoni kanssa. Meillä on aina ollut kotona hevosia ja Berlinden hevosten ruhoista tehnyt veistokset, vasten museon ikkunoista avautuvaa talvista järvimaisemaa sai jonkin sisällä liikahtelemaan. Talvinen maisema ja hevosten ruhot assosioitui mummoni tarinoihin Kuolleista hevosista Tampereen rautatieasemalla hänen ollessa nuori tyttö sisällissodan aikaan. Koin taiteen, historian, tarinoiden kerroksellisuutta sellaisella herkällä tavalla joka vähän itkettää ja muljauttelee sisäelimiä.

“Tänä syksynä näin yhden Berlinden veistoksista Rooman nykytaiteen museossa, jotenkin salaa toivoin, että esillä olevassa näyttelyssä olisi hänen teoksiaan ja sitten kun yllättäen veistos tuli eteen se tuntui jonkinlaiselta kohtaamiselta. Nyt kun äitini on kuollut näiden veistosten näkeminen tuntuu myös jollakin tavalla lohdulliselta.”

Toinen Villanuevan  näyttelymuisto sekin Sara Hildenin taidemuseosta, lapsuuden taidekouluajoilta hänen ollessaan noin 9-vuotias. Taiteilija kertoo Egypti-näyttelyn olleen lapsena suorastaan pään räjäyttävä kokemus, ja muistaa piirtäneensä ihmisten hartiat vuosia sivuperspektiivistä tiedostamattaan ja näyttelyn jälkeen tehneensä papyruksen kaltaista paperia ja tuhkauurnia joilla oli eläimien päitä savesta. “Jälkeenpäin muistan kuinka ajan kerroksien käsitys puuttui muinaisen Egyptin ja lapsen mielen välistä, tuntui kuin olisi ollut Egyptin loistoon ja tarinoihin suorassa yhteydessä tehdessään näyttelystä inspiroituneena teoksia.

Niina Villanueva kertoo ihailevansa enemmänkin yksittäisiä teoksia kuin taiteilijoita, teoksia joihin tekijä on onnistunut kanavoimaan jotakin selittämätöntä tai taiteen ja kulttuurin tekijöitä jotka pystyvät vapauttamaan itsensä lokeroista ja suhtautumaan luovuuteen vapaasti, niin ettei välineet tai tavat ole liian kiinni heidän identiteetissään. Hän ajattelee medioiden ja materiaalien olevan välineitä tulkita jotakin selittämätöntä. “Se millä välineillä työskentelee, saattaa vaihtua myös ajan kuluessa, sellaiseen pitää pystyä suhtautumaan ilman pelkoa,” Villanueva sanoo. “Lempitaiteilijoitani ovat Berlinde de Buyckere, Guglielmo Castelli, Loren Erdrich, Yves Klein, Leena Luostarinen, Laila Pullinen, Saki Hanataka, Francesco Clemente, Louise Bourgeois ja voisin jatkaa listaa vaikka koko päivän! Suomalaisista maalareista viimeaikaisia suosikkeja ovat Mira Kankaanranta, Timo Anderssen, Eeva Lietonen, Kerttu Saali, Liisa Karintaus

Tulevat näyttelyt

Minulla on tammikuussa keramiikka-aiheinen ryhmänäyttely Helsingissä Glasshousessa, työskentelen joidenkin sinne tulevien veistosten kanssa tässä joulu alla. Huhtikuussa avautuu kesänäyttely Heinolan taidemuseoon näyttely kulkee työnimellä RIKKI! Näyttelyssä minun, Maria Stereon ja Tuula Lehtisen keramiikka yhdistyy museon kokoelmaan 1800 luvulta. Elokuussa minulla on yksityisnäyttely Galleria Huudossa Helsingissä jonka parissa työskentelen tulevan kesän.

Terveiset ostajalle

Toivon, että teoksistani välittyy jotakin maagisuutta jota itse koen materiaaleja ja taiteen tekemistä kohtaan. Kannattaa ottaa rohkeasti teos esimerkiksi lainaan, siinähän sitä näkee tekeekö mieli luopua vai pitää, teoksien paikkaa kannattaa myös aika ajoin vaihdella, tila ja valaistus vaikuttavat paljon kokonaisuuteen.

Niina Villanueva
Niina Villanuevan näyttely Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa.
Niina Villanueva: Lotus Fruit, Haa Gallery
Niina Villanueva
Salla Sillgren
Salla Sillgren
Salla Sillgren
Salla Sillgren

MAALISKUU 2022

Salla Sillgren

”Teen taidetta tarpeesta, jota en osaa selittää. Taide on minulle tapa olla, ajatella ja ilmaista asioita, joita en oikeastaan osaa sanoa muuten ääneen.”

Salla Sillgrenin mukaan hänen  taiteensa on lähes aina omakuvallista, se on ajatuksenjuoksua, joka ei aina aukea edes hänelle itselleen. Hän tekee taidetta paljon myös sattuman ja intuition kautta ja niiden avustuksella. Tällöin aiheet kumpuavat hetkistä, paikoista, tunteista ja ympärillä olevasta elämästä.

Sillgren aloitti taiteen tekemisen vasta juuri ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän aloitti maalarina ja identifioitui pelkästään taidemaalariksi aloittaessaan opintojaan Turun AMK:n Taideakatemiassa.Taidekouluvuosien aikana tekniikat kuitenkin laajenivat maalamisesta valokuvaan, liikkuvaan kuvaan ja installaatioon. Taideakatemialta valmistumisensa jälkeen Sillgren aloitti tutustumisen myös kuvanveistoon, erityisesti keramiikkaan. Nyt nämä kaikki tekniikat kulkevat hänen teoksissaan ja teoskokonaisuuksissaan sulassa sovussa rinnakkain, kerroksittain ja päällekkäin. 

Sillgren kokee, että hänen taiteensa muuttuu jollain tapaa koko ajan. Hän hyppii myös erilaisten tekniikoiden rajoilla. Teoksista löytyy kuitenkin samoja elementtejä, ajatuksia ja jälkiä, jotka sitovat teokset toisiinsa, vaikka ne eivät olekaan tekniikoiltaan samoja.

Työskentely Taidekollektiivi Rubuzakissa ja Lundström/Sillgren kokoonpanossa on tuonut Sillgrenin taiteeseen uudenlaisia ulottuvuuksia ja tapoja tehdä ja luoda. Yhteisten teosten ja näyttelyiden rakentaminen vaatii enemmän suunnittelua ja vuoropuhelua, mikä tuo teoksiin uusia näkökulmia ja  vaikuttaa myös henkilökohtaiseen taiteen tekemiseen.

Taide on Sillgrenille sekä työ että elämäntapa

Salla Sillgren työskentelee tällä hetkellä kahdella eri työhuoneella. Molemmat työhuoneista ovat jaettuja, toinen Rubuzak -kollega Appe Leppäsen kanssa Leaf-centerillä ja toinen työhuone on Turun keskustassa. Tämän työhuoneen Sillgren jakaa kumppaninsa Heli Lundströmin kanssa. Leaf-centerillä hän keskittyy maalaamiseen ja Rubuzak-toimintaan. Keskustan työhuoneella syntyy lähinnä keramiikkaa ja yhteisteoksia Lundströmin kanssa.

En enää oikeastaan osaa olla tekemättä, ajattelematta ja olematta ympäröitynä taiteella — omalla tai muiden. Taide antaa elämäniloa, se on myös tavallaan terapiaa, meditaatiota, yhteyttä itseen ja muihin, Sillgren toteaa.

Taidealalla Sillgren kokee haastavaksi rahoituksen, galleriavuokrat, kilpailun kollegoiden ja ystävien välillä. Haastavaa on myös se, että taiteen tekemisen lisäksi taiteilijalla on oltava laaja skaala osaamista. Taiteilijan on oltava muun muassa teoskuvaaja, kirjoittaja, markkinoinnin ammattilainen, sosiaalisen median guru ja graafinen suunnittelija. Kaikki nämä vievät paljon aikaa itse taiteen tekemiseltä.

Sillgren kuluttaa taidetta paljon ja on kiinnostunut varsin laajalla skaalalla erilaisista taiteilijoista ja taiteen eri suunnista. Hän kiinnostuu yleensä visuaalisuudesta, ajatuksesta ja ideasta teoksen takana. Hän ei osaa nimetä yhtä tiettyä taiteilijaa, joka puhuttelisi, vaan hän Inspiroituu kaikista ja kaikesta. 

Vuonna 2022 Sillgren osallistuu useisiin näyttelyihin. Tammikuussa hänellä oli Pidätä sun henkee – näyttely Galleria Beckerissä Jyväskylässä. Rubizakin kanssa Sillgren osallistuu kahteen Katso ite missä – näyttelyyn. Toinen on Galleria Rongassa Tampereella 26.3.-14.4. ja toinen Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa 4.-22.5.  Kesällä Sillgrenin töitä on esillä Turussa Brinkhallin kartanossa Suvisalonki II -näyttelyssä 26.7.-16.8. ja Jyväskylässä Galleria Ratamossa Liitos-näyttelyssä 18.8.-11.9. Seuraavana vuonna, 2023, Sillgrenin ja Lindströmin teoksia on esillä Pleikussa Berliinissä.

Terveiset ostajalle

”Äärettömän suuri kiitos jokaiselle taiteen ostajalle ja lainaajalle! Teosmyynti on yksi niin henkisesti kuin rahallisesti tärkeimmistä palautteista, jonka taiteilijana voin saada.

HUHTIKUU 2022

Marianne Saarenvirta

Kuvataiteilija Marianne Saarenvirralle taide on ilmaisu- ja selviytymiskeino. Saarenvirta kokee, että taiteen avulla voi ilmaista asioita joille ei löydy sanoja tai asioita, joista on vaikea puhua.

Marianne Saarenvirran taide on omakuvan kerrontaa. Omakuvana voi olla esimerkiksi maisema, olento, eläin tai jokin muu symboli. Kuvien taustalla on usein myös tarina, tunne, salaisuus, tapahtuma tai vaikka jokin unelma. Sisältö taiteeseen tulee taiteilijan omasta elämästä.  “Käsittelen taiteessani kokemuksiani ja tuntemuksiani.  Ammennan sisältöä taiteeseen myös yhteiskunnallisista epäkohdista, tabuista ja ristiriitaisuuksista. Näen kauneutta, jännittävyyttä ja mielenkiintoisuutta asioissa, joita muut voivat pitää rumina,  pelottavina, tabuina tai outoina. Teen monesti erilaisia olentoja ja kasvoja omasta mielikuvituksestani.”

Marianne Saarenvirran teokset ovat usein mystisiä, ja häntä kiinnostavat salaperäiset ilmiöt ja olennot. Saarenvirran taide syntyy intuitiivisesti ja alitajunnan kautta, ja se on usein melankolista ja tummanpuhuvaa.

Taidettani on kuvailtu mystiseksi, melankoliseksi, psykologiseksi ja slaavilaista mielenmaisemaa kuvaavaksi. Äitini on kotoisin Venäjältä. Isäni on suomalainen ja olen itse syntynyt Suomessa. Slaavilainen taide, kulttuuri ja mentaliteetti  kiinnostavat minua. Saan vaikutteita kirjallisuudesta, elokuvista ja omasta mielikuvitusmaailmasta. Minua kiehtoo fantasia, mystiikka ja myyttiset olennot. Koen taiteessani olevan nostalgiaa omaan  menneeseen aikaan ja maailmaan. Taiteen avulla voi myös ilmaista asioita joille ei löydy sanoja tai niistä on vaikea puhua”, Saarenvirta kuvailee.  

Epävarma maailmantilanne näkyy taiteessa

Saarenvirta on käsitellyt taiteessaan epävarmaa maailmantilannetta sekä yksittäisen ihmisen mielensärkymistä ja sen seuraamuksia, kuten yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän on pohtinut myös syrjäytymistä ja sitä millaista on kokea jäävänsä ulkopuolelle yhteiskunnan toiminnasta. 

Olen käsitellyt maailmantilannetta ja pitänyt taidetta erityisenä selviytymiskeinona viimeisen parin vuoden koronapandemian aikana. Olen käsitellyt taiteessani millaista on olla suomenvenäläinen tässä yhteiskunnassa. Ja millaista on olla osittain maahanmuuttotaustaisesta perheestä. Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla, kuten sota Ukrainassa on saanut minut miettimään erityisesti omaa venäläistaustaani. Muistan kun olen nuorempana kokenut häpeää, ulkopuolisuudentunteita ja vihaa taustani takia. Viime aikaiset tapahtumat maailmalla, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, sai minulle saman tunteen pintaan kuin lapsena”, Saarenvirta kertoo.

Lapsuusajan kokemuksista huolimatta Saarenvirta on vanhempana kokenut venäläistaustansa rikkautena. Rikkautta hänelle ovat muun muassa venäjän kieli, kirjallisuus, taide ja kulttuuri. “Kansallinen identiteettini on ollut omanlainen. Ymmärrän isovanhempiemme sodan kauhun, vihan ja pelon tunteet, jotka kumpuavat vuosisatojen takaa sukupolvelta toiselle tähän päivään saakka. Sodan kauhut ja vääryydet vilisevät mielessäni. Toivon vain maailmanrauhaa. Taiteeni avulla olen käsitellyt taustaani, tapahtumia ja tuntemuksia. Tulevat taideteokseni tulevat varmasti käsittelemään venäläistaustaani, erilaisia tuntemuksia mitä tämä maailmantilanne herättää. Ajattelin, että koronapandemia on tuskaista, mutta tämä sota Euroopassa tuntuu vielä hirvittävämmältä.”

Taide tarjoaa Saarenvirralle keinon käsitellä maailmantilannetta, tuntemuksiaan ja omaa identiteettiä. Taide on hänelle myös terapeuttista ja tarjoaa mieluisaa tekemistä. “Taide on intohimo, nautinto ja elämäntehtävä. Se tuo jatkuvuutta ja merkityksellisyyttä elämään. Se on tapa jättää jälkeni tähän maailmaan”, Saarenvirta sanoo. 

Taidetta vaihtelevin tekniikoin

Aiemmin Saarenvirta teki pääasiassa mustavalkoisia ja monokromaattisia teoksia, mutta löysi sitten värit. Nyt hän on jälleen palaamassa vanhaan tyyliinsä tehdä taidetta. Aiheita ja tapoja taiteentekoon on kuitenkin nykyään runsaammin. “Erityisesti  minua kiehtovat installaatiot tällä hetkellä. Olen tehnyt taidetta piirtäen ja maalaten. Suosin sekatekniikkaa teoksissa ja musteella maalaaminen on lempitekniikoitani. Tällä hetkellä teen taas keramiikkaa. Haaveilen tulevaisuudessa näyttelystä, jossa olisi keraaminen teossarjani esillä.”

Taide on Saarenvirralle elämäntapa ja hän työskentelee yksin, tällä hetkellä kotoa käsin. Hän on tehnyt jonkin verran tilaustöitä ja hänellä on tapana pitää myös näyttelyitä. “Erityisesti minulle ovat jääneet mieleen Paraisilla pitämäni näyttelyt. Olen pitänyt näyttelyt Paraisten vanhankunnantuvan galleriassa vuosina 2016 ja 2018. Toinen oli yksityisnäyttely nimeltä Lumous ja toinen yhteisnäyttely nimeltä Mysteria. Myös Turun Köysiratagalleriassa vuonna 2020 oleva näyttelyni nimeltä Muukalaisten kuvia jäi mieleen. Teoksissani oli lähtökohtana perinteiset pelikortit. Pelikorteissa minua kiinnostaa symboliikka, maagisuus ja mystiikka. Pelikorteista minulle tuli erilaisia assosiaatioita, joiden pohjalta toteutin teokset. Teokset käsittelivät myös omaa elämääni. Näyttely oli oma taiteellinen opinnäytetyö kun valmistuin kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta. Näyttely oli myös yhteisnäyttely toisen opiskelijan kanssa. Olin myös mukana viime vuonna Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä. Siellä  minulla oli esillä installaatioteos.” 

Teoksen suunnitteluun voi kulua joskus paljonkin aikaan. “Kirjoitan välillä ylös paperille ideoita, joita aion toteuttaa tai sitten ryhdyn heti työstämään teosta, jos saan jonkun hyvän idean jonka haluan toteuttaa välittömästi.” Taide on Saarenvirralle myös eräänlaista visuaalisen päiväkirjanpitämistä. “Päivitän jokaisen teoksen internettiin. Jälkeenpäin katsomalla teoksiani on mielenkiintoista seurata millaisia asioita, tuntemuksia, ajatuksia tai tapahtumia olen käynyt läpi elämässäni. Toisille ne voivat olla vain kuvia, mutta itse näen niissä erilaisia merkityksiä ja asioita itsestäni, elämästäni ja ympäröivästä todellisuudesta. Myös sisäinen mielenmaailma avautuu itselleni ja asioita alitajunnastani tulee näkyviksi taiteessani.

Haastavaksi taidealalla Saarenvirta kokee elannon saamisen ja kilpailun. Tällä hetkellä hän kokee taiteen tulevaisuuden epävarmana yhteiskunnassa myös maailmantilanteen takia. “Taide on ilo ja lahja ihmisille, jota pitää vaalia myös tulevaisuudessa”, Saarenvirta toteaa. 

Terveiset ostajalle:

Kiitos ja toivottavasti teoksesta on iloa! Taide motivoi minua vain lisää, jos joku haluaa taideteokseni  itselleen. Tuntuu hyvälle kun teos saa uuden kodin ja minulla on erityinen tunneside teoksiin.

Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Omakuva työhuoneella, kuva: Mikko Kaaresmaa
Laineen näyttely ”Itketään yhdessä, valas ja minä” Oulun MABD -galleriassa maaliskuussa 2022
Nuuhkaisu, akryyli & hiili kankaalle 67,5 x 67,5 cm, 2022

TOUKOKUU 2022

Lotta-Lucia Laine

Toukokuun taiteilijaa Lotta-Lucia Lainetta koskettavat ilmastonmuutokseen ja eläinten oikeuksiin liittyvät ongelmat. Pastellinsävyisiin maalauksiin kuvatut hellyyttävät eläimet ilmentävät teoksiin sisältyvää suurempaa merkitystä.

Lotta-Lucia Laineelle taiteen tekeminen on väline ilmaista itseään. ”Se on tapani keskustella mieltäni askarruttavista aiheista. Käsittelen taiteessani eläinten oikeuksiin ja ilmastonmuutokseen liittyvää tematiikkaa. Nämä aiheet liikuttavat minua myös arjessa, joten on luonnollista käsitellä niitä myös taiteessani.”

Erilaiset eläimet, etenkin jääkarhut, esiintyvätkin usein Laineen värikkäissä teoksissa. ”Jääkarhu on varmasti kliseisin ilmastonmuutoksen symboli. Aihetta käsiteltäessä on riskinsä että ilmaisu jää ohueksi ja naiviksi. Minulle itselleni jääkarhu kuvastaa suurta kaunista eläintä, pitkän matkan uimaria, joka on ihmisen ahneuden alla joutunut ahtaalle.”

Laineen taide kehittyy jatkuvasti

Lotta-Lucia Laineen eläinaiheiset maalaukset on tehty sekatekniikalla yhdistelemällä akryylia, spray-maalia ja hiiltä. ”Vaikka olen pysynyt uskollisena käsittelemälleni aiheelle jo useamman vuoden ajan, pyrin kuitenkin kehittämään itseäni taidemaalarina. Näin ollen jälki ja ilmaisu muuttuvat ja menevät koko ajan eteenpäin.”

Laineen taide syntyy lähinnä maalauksen keinoin, mutta sen rinnalle on nousemassa uusia tekniikoita. ”Viime aikoina olen tuonut keramiikkaveistosten tekemisen maalauksen rinnalle. Siinä koen olevani vielä alkutekijöissä ja odotankin innolla että pääsen syventymään materiaalin mahdollisuuksiin lisää.”

Impulsiivinen taiteilija

Laine työskentelee Turussa Leaf Centerillä jaetussa työtilassa. Hänen työskentelyprosessinsa voi lähteä käyntiin esimerkiksi uutisia lukiessa tai musiikkia kuunnellessa. ”Tekijänä voisin kutsua itseäni impulsiiviseksi. Kun saan idean, minun on mahdollisimman pian päästävä´toteuttamaan se tehdäkseni ”lisää tilaa” aivoilleni.”

Näyttelykokonaisuuksia rakentaessaan Laineen työskentely on kuitenkin erilaista: ”Silloin vaadin itseltäni pidempää ja harkitumpaa pohdiskelua.”

Taiteen tekeminen antaa vapautta, mutta luo myös epävarmuutta

Parhaassa tapauksessa taiteen tekeminen innostaa ja antaa vapautta Lotta-Lucia Laineelle. Vaikka tekemiseen liittyy myös epävarmuutta ja huolta, sen jatkuva selättäminen ruokkii Lainetta jatkamaan. ”Tiettyyn pisteeseen taidetta tekee vaan itselleen, mutta jossain kohtaa myös toisen mielipiteestä tulee tärkeä. Kun antaa itsestään niin paljon, voi myös kritiikki tuntua joskus henkilökohtaiselta vaikkei siitä olisikaan kyse. Tämän asian kanssa tasapainottelu on mielestäni alalla haastavinta.”

Lotta-Lucia Laineella on useampia taiteilijoita, joiden teokset puhuttelevat häntä. ”Ihailen suuresti Emma Hellen ja Maisa Majakan keramiikkaveistoksia. Maalaustaiteessa minua on puhutellut muun muassa Eeva Peuran ja Melina Paakkosen teokset. Marjatta Tapiolan viivatyöskentely miellyttää minua myös kovin.”

Viimeisimmän vaikuttavan taidekokemuksensa hän koki Madridin Prado-museossa päästessään viimein näkemään Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha -triptyykin.

Taiteen kuluttajana Laine kokee voivansa olla aktiivisempikin. ”Olen tehnyt muutamia taidehankintoja mutta haluaisin ja pyrinkin olemaan kuluttajana vastaisuudessa aktiivisempi.”

Lotta-Lucia Laineen seuraava näyttely on Sipoon Konst & Form Gumbostrandissa lokakuussa 2022.

Terveiset ostajalle:

Kiitos ja sata sydäntä!