Mia Makela
Mia Makela toteuttamassa Green Matters -levästysteostaan
Kökar IV

TAMMIKUU 2021

Mia Makela

Taiteilija Mia Makelalle taiteen tekeminen on uusien asioiden jatkuvaa oivaltamista ja oppimista, eräänlaista elämänmittaista löytöretkeilyä. Mia Makelan löytöretket ovat ulottuneet maailman eri kolkkiin ja useille taiteen kentille. Tutkimusmatkoillaan hän on myös yrittänyt nähdä elämää toisten eläinlajien silmin. Nyt tuottelias taiteilija on uuden äärellä, kun hän on tehnyt taidetta jota voi ripustaa seinille ja myydä suoraan yleisölle.

Mia Makelalle taiteen tekeminen on elämäntapa, ja syitä taiteen tekemiselle on useita.

Miksi ylipäätään aloin tehdä taidetta oli uskoakseni kutsumuskysymys. Minulla oli jo lapsena yliherkkyyttä, voimakas mielikuvitus ja suuri tarve vetäytyä satujen ja tarinoiden maailmaan. Mikään arkipäiväinen tai idea työstä jota tehdään vain rahan vuoksi ei vetänyt puoleensa. Kokeilin kaikenlaista teatterista kirjoittamiseen, mutta päädyin lopulta TAIK:in Medialabraan. Näin kävi varmaan osittain sen vuoksi, että sain video- ja multimediatöistäni opettajilta hyvää palautetta taideopinnoissani TTVO:ssa (Tampereen Taiteen ja Viestinnän Oppilaitos). Tein jo opiskeluaikoina töitä art directorina, joten olen luonut visuaalisia maailmoja eri konteksteissa jo kohta 30 vuotta”, Makela kertoo.

Vuosituhannen vaihteessa Barcelonaan muuttanut Makela innostui esittävästä Live Cinema -taiteesta ja ura SOLU-taiteilijanimen alaisena vei häntä ympäri maailmaa.

Olen esittänyt videotaidettani jopa tuhatpäisille yleisöille, esimerkkeinä Novi Sadin Exit ja Barcelonan Sonar-festarit. Uran aikana on ollut monta hyvinkin jännittävää hetkeä, varsinkin jos on tullut tekniikan kanssa ongelmia. Live Cinema on ollut hyvin miesvaltainen ala ja monesti olen ollut ainoa soolona esiintyvä naispuolinen videoartisti”, Makela sanoo.

Vuonna 2011 Makela osallistui Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumaan Green Matters -levästysteoksellaan. Kyseinen teos oli askel kohti tutkivaa taidetta, joka vei hänet mennessään seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Samoihin aikoihin hän muutti takaisin Suomeen. Nyt vuosikymmenen vaihduttua Makela on taas kääntämässä uutta lehteä urallaan, ja se tapahtuu jälleen Turussa. Tällä kertaa taiteilija on kiinnostunut niin sanotusta perinteikkäämmästä taiteesta ja työstää nyt liikkumatonta kuvaa, pääasiassa valokuvakollaaseja ja printtejä. Uudet kiinnostavat teokset löytyvät nyt Turun Taidelainaamon valikoimasta ja Alkuvoima-gallerian näyttelystä.

Taiteilijan elämä on löytöretkeilyä

Taiteen tekeminen on ollut Mia Makelalle läpi elämän jatkuvaa löytöretkeilyä. Tutkivana taiteilijana Makela on päässyt haastattelemaan eri alojen asiantuntijoita, ja heiltä hän on oppinut paljon uutta. Hän on myös saanut prosessoida oppimaansa ja jakaa tietoa omassa työssään. Pääsy tiedon tuotannon alkujuurille on taiteilijan mukaan suuri etuoikeus. Samoin on myös se, että pääsee esittämään ajatuksiaan yleisölle ympäri maailmaa luennoilla ja paneeleissa tai teoksia esimerkiksi museoissa, yliopistoissa ja festivaaleilla.

”Taiteilijaelämän parhaita puolia on ollut matkustaminen ja tutustuminen uusiin ympäristöihin ja ihmisiin aikalailla eri tavalla kuin turistina, koska olen tehnyt yhteistyötä paikallisten kanssa. Olen myös asunut yli 13 vuotta pääsääntöisesti ulkomailla, joten olen kokenut olevani kotonani vähän kaikkialla. Nykyään en lentäisi johonkin vain hetkeksi, jään vähintään kuukaudeksi”, Makela toteaa.

Varjopuolena taiteilijan ammatissa on elannon ansaitsemisen epävarmuus. Haastavaksi Makela kokee myös sen, että taidealan pätkätyöt ja apurahatyöskentely istuvat huonosti virastojen kuten TE-keskuksen tai verotoimiston käsitykseen toimeentulomallista. Neuvoa tilanteisiin ei yleensä kukaan pysty tarjoamaan. Se on Makelan mielestä outoa ottaen huomioon, että apurahoja on jaettu suomalaiselle kulttuurille ja taiteelle jo noin sata vuotta.

Suurin inspiraation lähde Makelalle on ei-inhimillinen luonto ja musiikki. Makelaa kiinnostaa ihmisen suhde ei-inhimilliseen ja hän on tutkinut aihetta erilaisten taideprojektien parissa. Taiteellisen tutkimuksen ja tekemisen kohteina ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana olleet muun muassa Itämeren vihreä makrolevä, hunajamehiläinen, kiljuhanhi ja mineraalit. Teokset ovat olleet hyvin tutkimuspainotteisia, mihin ovat osaltaan vaikuttaneet Makelan opinnot taidetutkintojen jälkeen: hän valmistui vuonna 2019 kulttuurihistorian maisteriksi Turun Yliopistosta, joten tutkimuksen ja taiteenteon yhdistäminen on luontevaa.

”Olen ollut parikin kertaa taiteilijaresidensissä muun muassa Islannissa ja tehnyt teoksia puhtaan luontoelämyksen inspiroimana. Jo Live cinema -teoksissani oli läsnä luonnon mystinen ja alkeminen aspekti. Viimeisimmissä teoksissani pyrin pohtimaan maailmaa muiden lajien näkökulmasta sekä haastamaan vanhahtavaa ja ihmiskeskeistä eläinkuvastoa ja kielenkäyttöä. Esimerkkinä Korkeasaaren eläintarhan residenssissä työstämäni Zootopia-ääniopastus, jossa hehkutin mm. leijonakuningatarta ja kanan sukupuolenvaihto-ominaisuutta. Vietin 10 vuotta elämästäni hevostalleilla, joten lajienvälinen yhteiselo veti lapsesta alkaen puoleensa. Koin että ratsastus oli hevosille epämiellyttävää, joten yritin parhaani mukaan helpottaa tilannetta mm. antaen hevosen tehdä mitä sitä huvitti. Kerran pelastin kaupan pihalta kuumaan aurinkoon jätetyn koiran ja toin kotiin. Koiran omistajakin löydettiin lopulta. Tämä eläinrakas teinityttö ei oikeastaan koskaan kadonnut vaan tekee nyt posthumanistista taidetta. Olen niitä ihmisiä, jotka uskovat että taiteella voi muuttaa maailmaa”, Makela innostuu.

Makelan paneutumisesta ja sitoutumisesta työhön kertoo esimerkiksi se, että hän työsti hunajamehiläistä tutkivaa teostaan ”Mahdottoman Kohtalon Historia” yli kolme vuotta, jonka mahdollisti osittain Koneen Säätiön työskentelyapuraha. Teoksen tekoon kuului muun muassa kahden vuoden aikana toteutettu kuvaus Suomessa ja mehiläismuseoissa ympäri Eurooppaa, mehiläishoitajaksi ryhtyminen, kolme vuotta gradututkimusta, tapahtumiin osallistumista sekä tieteen edustajien haastatteluja. Tämän lisäksi työnkuva muodostui tietysti varsinaisista taiteellisista osuuksista, kuten kuvaamisesta, äänittämisestä ja leikkaamisesta.

“Virallinen nimitys työskentelylleni on nykyään kaiketi Artistic Knowledge Production. Tätä termiä on ehdottanut professori Irit Rogoff Goldsmithsin yliopistossa. Posthumanistinen teoriakenttä sekä kriittinen ja humanistinen eläintutkimus ovat toimineet myös inspiraation lähteenä”, Makela kertoo.

Taiteen teko on itsensä haastamista ja uuden oppimista

Taiteen tekeminen on Makelalle itsensä haastamista ja jatkuvaa uuden oppimista. Se on myös epävarmuuden ja itsekritiikin kanssa painimista.

“Ehkä vaikeinta on päättää, että teos on valmis. Olisi helpompaa vain jatkaa teoksen parantamista ikuisesti. Live Cinema -teosten kohdalla se onkin mahdollista, sillä ne ovat joka esityskerralla erilaisia”, Makela hymähtää.

Taiteilijuus on Makelalle sitä, että on jollakin tasolla töissä koko ajan. Taiteilijan teokset syntyvät ajatusprosesseissa, ja näiden ajatusten pysäyttäminen on hankalaa. Ideoita voi tulla jopa unissa. Makela kokee, että innostunut aloittelijan mielentila on paras tapa pitää taiteellinen työskentely ja itse taide kiinnostavana ja tuoreena.

“Luin joskus jostain että kun omasta tekemisestä tulee tyyli, taide katoaa. Kun huomaan että alan toistaa itseäni, vaihdan tekniikkaan jota en osaa kovin hyvin. Esimerkiksi animaation teko on antanut minulle vapautta olla aloittelija. Shunryu Suzukin sanoin: ”In the beginner’s mind there are many possibilities, in the expert’s mind there are few”, Makela siteeraa.

Mia Makelan terveiset teoksen ostajalle:

Toivon että saat kuvistani voimaa vaikka visuaalisen meditaation kautta, etkä kyllästy niihin nopeasti. Kuviin voisi sopia jokin instrumentaalinen äänimaisema, tunnelman pyhittämiseen, näin kuvista voisi tulla jopa työkaluja henkiseen harjoitukseen. Voit hetkeksi unohtaa kaikki murheet ja ajatella maailmaa ilman ihmiskuntaa, ennen meitä ja meidän jälkeemme. Mantrana voisi toimia: Tähtipölystä sinä olet tullut ja tähtipölyksi pitää sinun jälleen tuleman, kuten kaikki muukin maapallolla 🙂

Tulevat näyttelyt:

Tammikuussa 2021 teoksiani on nähtävissä Seinäjoen taidehallin Millaista on olla Eläin-näyttelyssä ja Turun Alkuvoimassa Maan Ääni-näyttelyssä helmikuun 10. päivään asti 2021.

https://www.seinajoentaidehalli.fi/en/whats-it-like-to-be-an-animal/

https://www.alkuvoima.org/galleria

Näyttely Kunstverein Wagenhalle Stuttgartissa siirtyi 2020 vuodelta 2021 syyskuuhun.

https://camp-festival.de/camp-festival-2020/artists.html

Avajaispuhe Live Cinema -festarilla Roomassa siirtyi myös tälle vuodelle.

https://livecinemafestival.com/en/

Taiteilijan kotisivut https://www.miamakela.net/

HELMIKUU 2021

Oona Leinovirtanen

Taiteen tekeminen antaa taiteilija Oona Leinovirtaselle vapauden olla oma epämääräinen itsensä. Taide antaa myös luvan kiinnostua ja innostua asiasta kuin asiasta,ja tämä tuo taiteilijalle merkityksellisyyden tunteen elämään. Leinovirtanen kulkee paljon ulkona, ja hän kantaa usein mukanaan pientä päiväkirjaa, johon laittaa muistiin uudet ideat.

Piirtäminen toi aikoinaan Oona Leinovirtasen taidealalle. Turun Taideakatemiasta vuonna 2016 valmistunut kuvataiteilija on vähitellen kuitenkin siirtynyt enemmän kolmiulotteiseen taiteeseen sekä videoiden ja taiteellisen tutkimuksen tekemiseen. Installaatioita ja veistoksia Leinovirtanen tekee edelleen, mutta piirtäminen on jäänyt vähemmälle, koska se tuntuu hänestä liian kaksiulotteiselta ja esittävältä.

Nykyään teen veistoksia, installaatioita, tanssillisia videoperformansseja ja taiteellista tutkimusta. Inspiroidun muun muassa mikrobeista, permakulttuurista, ei-niin-inhimillisistä suhteista ja poeettisista epämääräisyyksistä. Olen tanssinut pitkään ja taiteelliset metodini ovat kehollisia ja perustuvat improvisoinnille ja aineen hipelöinnille. Kiinnostavia ovat erityisesti hylkiömateriaalit, epämääräiset asiat kuten jäte ja lika sekä kaikki hierarkian pohjalla oleva. Mikrobit ja niiden välittämät näkymättömät asiat kiehtovat myös. Aineen kiertoa ja olioiden koostumista sitovat yhteen mikrobit, joiden jatkuva häärintä mahdollistaa elämää. Ajatus sisä- ja ulkopuolesta muuttuu kaiken välisyydeksi, näkymättömiksi joustaviksi suhteiksi ja sidosteiksi.”, Leinovirtanen kuvailee inspiraationsa kohteita.

Leinovirtanen ei nykyään juuri tee yksittäisiä teoksia, vaan hänen uudet teoksensa ovat usein pienemmistä osasista kollaasinomaisesti koostuvia kokonaisuuksia. Turun Taidelainaamon valikoimissa Leinovirtasella on grafiikan teoksia, keramiikkaveistoksia sekä muutama teos, joita taiteilija kutsuu Sylkiöiksi. Grafiikan teokset ovat ajalta, jolloin taiteilija vielä piirsi ja teki niin sanottuja yksittäisiä teoksia. Keramiikkateokset sen sijaan ovat osa suurempaa kokonaisuutta, installaatiota joka oli esillä Suut ja syljet näyttelyssä Galleria Kosmisessa, Helsingissä syksyllä 2020.

“Näyttelyssä eri taiteilijoiden tekemien teosten raja oli liukuva ja ne saattoivat installoitua yhteen. Se, mikä lasketaan teokseksi, tuntuu jännältä käsitteeltä omalla kohdalla”, Leinovirtanen toteaa.

Teoskokonaisuus Sylkiöt syntyi Leinovirtasen tehdessä taiteellisen tutkimuksen graduaan Turun yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan sosiologian laitokselle 2019. Osa gradusta muodostui Sylkiöistä, minkä prosessi oli tosin alkanut jo vuonna 2017 ja jatkuu jossain määrin edelleen. Taiteilija kertoo, että Sylkiöt syntyivät suun kautta sylkemällä. Näyttelyn teostekstissä Leinovirtanen kuvailee Sylkiöiden syntyä seuraavasti:

“Aloin kiinnittää huomiota suustani sylkemiin porkkanankantoihin ja hedelmien siemeniin, omenanraatoihin. Syömisen jälkeen jauhoin monesti purkan, jonka syljin näiden biojätteeksi muuttuneiden kaunokimpaleiden lähellä olevaan sylkykuppiin. Kunnes ensimmäinen purkka hakeutui kontaktiin luumunkiven kanssa, sitten toinen omenansiementen. Joiltain ystäviltäni lähtivät hiukset, ja itseltänikin muutama päivittäin. Alkoi syntyä sylkiöitä, hylkiömateriaalien muodostamia liittoja, pieniä veistoksia.”

Paitsi syöden, ihminen eristää kehostaan myös esimerkiksi irtoavat hiukset. Turhat hiukset ovat kehon ylimäärää, jätettä. Teokset ovat syntyneet arkisen ihmiskehon välittömässä läheisyydessä kohtaamien elollisten ja elottomien aineiden vuorovaikutuksessa”, Leinovirtanen täsmentää.

“Taide saa tuntemaan, että asiat riittävät”

Uudet ideat voivat ilmaantua Oona Leinovirtaselle esimerkiksi tanssiessa, pitkillä kävelyillä tai mielenkiintoista tekstiä lukiessa. Kehollisesti tuntuvista asioista voi myös seurata muljahtava oivallus, kuten taiteilija itse tunnetta kuvailee. Oivalluksen tunne puolestaan voi toimia inspiroivana.

Taide antaa vapauden, saan viimein tehdä mitä haluan. Koen että taiteessa voi olla monella eri tavalla samaan aikaan, voi olla samaan aikaan niin sanotusti totta ja epätotta, oivaltavaa ja älytöntä. Taide antaa luvan kiinnostua ja innostua asiasta kuin asiasta, ja siitä seuraa kuplivuus ja merkityksellisyyden tunne. Taide saa tuntemaan, että asiat riittävät. Samalla tulee vaatimattomammaksi sen suhteen mitä haluaa, koska pienetkin asiat ovat joskus jopa liian syviä ja antoisia”, Leinovirtanen toteaa.

Leinovirtanen työskentelee nykyään usein ulkona, esimerkiksi puutarhassaan. Hän kokee sisätiloissa työskentelyn hetkittäin liian rajoittavaksi, vaikka toteaakin että toisinaan työhuoneessa keskittyminen on helppoa ja materiaalit ovat käsien ulottuvilla. Työskentelypaikan valinta riippuu siitä mitä tekee ja mikä vaihe on meneillään. Taiteilijan mukaan välillä on vaikea vetää raja siihen, onko jonkin teoksen toteuttanut yksin vai yhteistyössä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kiinnostavat keskustelut voivat saada aikaan hyvin merkittävän ajatuksen, joten ei voi juuri sanoa täysin yksin mitään tehneensä. Ideoiden alut pidän tiettyyn pisteeseen asti tosin itselläni ja jotkin jäävät ikisalaisuuksiksi. Kommunikoin kuitenkin paljon myös esimerkiksi ystävieni ja kollegoideni kanssa”, Leinovirtanen pohtii.

Leinovirtasen unelma on elää ulkona ja liikkua vähemmän pystyasennossa. Hän kokeilee vaikuttaa asioihin kehollisella tahdonvoimalla.

Oona Leinovirtasen terveiset teoksen ostajalle:

Esimerkiksi syömisen yhteydessä voisit katsella Sylkiöitä, ja miettiä miten ne ovat syntyneet, tai mihin kaikki se aines menee mitä jauhamme? Tai jos olisit itse esimerkiksi popcorninsiemen, mihin päätyisit? Olisiko coolimpaa olla jotain mikä syödään, vai jotain mitä ei syödä? Mihin kaikkialle biojätteeksi luokiteltuja asioita voisi sijoitella niin etteivät ne olisi roskia, ja missä ne olisivat harvinaisen paljon roskia?

Jos tutkailet muita teoksiani ja koet jonkin kehollisen muljahduksen, niin nauti siitä. :- ) Jos et, niin, olkoon sekin antoisaa!

Taiteilijan kotisivut https://cargocollective.com/oonaleinovirtanen/

Oona Leinovirta
Täsmänäkö ananakseen
Vierii kolisten, hämärä moka
Riikka Aihinen
Nimetön
Osa teoksesta Brutal Vitality

MAALISKUU 2021

Riikka Aihinen

Kuvataiteilija Riikka Aihisen elämässä taide on ollut aina läsnä. Hän on olemassa taiteen kautta, ja taiteen keinoin hän myös käsittelee ajatuksiaan. Aihinen kokee olevansa mylly, joka sekoittaa erilaisia aineksia, joista syntyvän kokonaisuuden hän lopuksi suoltaa ulos.

Turun Taidelainaamon maaliskuun taiteilija on Riikka Aihinen. Aihinen on suorittanut taideopintoja Kanneljärven Kansanopistolla ja Lahden Muotoiluinstituutissa. Kuvataiteilijaksi Aihinen valmistui Lahden Taideinstituutista vuonna 2004. Riikka Aihisen elämässä taide on ollut aina läsnä. Aihisen isoisä Viljo Mäkinen oli eläessään aktiivinen osa Turun taidepiirejä. Itse Aihinen teki päätöksen ryhtyä taiteilijaksi noin 20-vuotiaana. Hän iloitseekin siitä, että on voinut omalla tavallaan jatkaa isoisänsä viitoittamaa tietä.

Taide on isoin osa Riikka Aihisen identiteettiä. Hän on olemassa taiteen kautta, ja taiteen keinoin hän myös käsittelee ajatuksiaan. Hänellä on voimakas tarve tulla sisäisesti nähdyksi, ja taide onkin hänelle keino välittää itsestään jotakin ulospäin, mutta myös suodattaa ulkoista maailmaa sisäänpäin. Aihinen kokeekin olevansa mylly, joka sekoittaa erilaisia aineksia, joista syntyvän kokonaisuuden hän lopuksi suoltaa ulos.

Taiteilija voi puhua sellaisten aiheiden puolesta, joita ei voi muilla tavoin ilmaista

Riikka Aihiselle taide on sekä työ että elämäntapa. Tällä hetkellä Aihinen työskentelee kotonaan olevalla työhuoneella. Tasapainoilu taiteen tekemisen ja muun arjen välillä on haastavaa. Maalaaminen vaatii aikaa ja rauhaa sekä levon tuomaa mielen virkeyttä. Työskentelyn aloittamiseen hän ei kuitenkaan tarvitse inspiraatiota, sillä maalausaiheita syntyy jatkuvasti kuvina päässä. Joskus pää suorastaan tulvii uusia aiheita, toisinaan on hiljaisempaa. Ajoittain Aihinen saattaa kypsytellä jotain aihetta päässään kuukausia, mutta joskus mielessä nähty kuva on pakko maalata välittömästi. Aihiselle ominainen työskentelytapa on valmistaa pieniä sarjoja. Toisinaan sarjat saattavat saada täydennystä pitkänkin ajan jälkeen.

Aihinen uskoo intuitioon ja sisäiseen luovuuteen. Hän kokee, että aihemaailmat valitsevat hänet välittäjäkseen, puhumaan sellaisten aiheiden puolesta, joita ei voi muilla tavoin ilmaista. Aihista kiinnostaa ihmismielen kerroksellisuus, ja teoksissaan hän kuvaakin sisäisiä maailmoja. Mielen sisäisillä tiloilla sekä niiden suhteilla ulkomaailmaan ja toisiinsa on tarve tulla ilmaistuksi.

Luomisprosessi vaatii keskittymistä

Kautta vuosien Riikka Aihisen aihemaailmat ja tekniikka ovat pysyneet samana. Taiteen tekemisen Aihinen kokee raskaaksi, mutta iloitsee onnistuessaan ilmaisemaan itseään. Hän pyrkiikin välttämään turhaa kriittisyyttä ja analysoi teoksiaan vasta niiden valmistuttua. Toisinaan analysointia hankaloittaa vastavuoroisuuden puute.

Arjessa Aihinen inspiroituu hyvästä taiteesta, perheestä ja ystävistä, luonnosta ja hyvin nukutuista öistä. Työskentelyn ollessa kesken hän ei seuraa muita taiteilijoita, vaan pyrkii keskittymään ainoastaan luomisprosessiin, mutta muina aikoina hän pyrkii tutkimaan myös kollegojen taidetta. Aihinen mainitsee vaikuttuneensa esimerkiksi Nina Roosin näyttelystä Galleria Kohtassa. Mieleen tulevat myös taiteilijat Mari Sunna sekä Päivi Takala.

Omista teossarjoista Brutal Vitality on ollut Aihiselle tärkeä ja käänteentekevä. Tekoprosessi oli nopea ja varma. Sarjassa hän tulkitsee vaikeasti muistettavaa ja tunnistettavaa henkilökohtaista mielen traumaa. Joskus tunnemuistot ovat mielen pinnassa, toisinaan lähes tavoittamattomissa mielen syövereissä. Sarja on osa Intimate-kokonaisuutta, johon Aihinen edelleen maalaa uusia teoksia.

Riikka Aihisen terveiset teoksen ostajalle:

Kannattaa seurata Turun Taidelainaamon nettisivuja, sillä lisään sinne uusimpia teoksia sitä mukaan, kun niitä vapautuu näyttelyistä. Tällä hetkellä työstän teoksia yksityisnäyttelyyni, jonka voit nähdä TM-galleriassa Helsingissä keväällä 2022.

Taiteilijan sivut kuvataiteilijamatrikkelissa https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/riikka-aihinen/

HUHTIKUU 2021

Jone Mutka

Kuvataiteilija ja taidegraafikko Jone Mutkaa kiehtoo populaarikulttuuri ja hän tutkii rohkeasti asioita itseään kiinnostavasta näkökulmasta. Jone Mutka kokee, että taide antaa mahdollisuuden käsitellä omia ajatuksia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä luovasti omilla säännöillä.

Kuvataiteilija Jone Mutka valmistui Turun Taideakatemiasta keväällä 2019. Hänen teoksensa olivat tuolloin esillä NYTT – kuvataiteen valmistuvien näyttelyssä Turun Taidehallissa. Nyt hänen teoksiaan on taas mahdollisuus ihailla Turun Taidehallissa, tällä kertaa Turun Taidelainaamossa, jonka valikoimiin taiteilija lisäsi teoksiaan alkuvuodesta 2021.

Kuvataide tuli merkittäväksi osaksi Mutkan elämää kuvataidelukiossa Savonlinnassa, jonka jälkeen hän jatkoi taideopintojaan Nordiska Konstskolanissa Kokkolassa. Sieltä matka jatkui Turkuun Turun AMK:n Taideakatemiaan. Taide ja taiteen tekeminen ovat olleet Mutkan elämässä läsnä jo vuosia, vaikka kuvataiteilijaksi valmistumisesta on vasta kaksi vuotta. Mutkalle taide on tapa käsitellä omia ajatuksia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä tavalla, jossa ei ole selkeitä toimintamalleja tai sääntöjä. Hänen mukaansa tällainen vapaus mahdollistaa sen, että työskentely on aina mielenkiintoista ja käsiteltävästä aiheesta voi löytää usein jotain täysin uutta.

“Yhteiskunnallisten ilmiöiden lisäksi itseäni kiinnostavia aiheita ovat populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin rajapinnat. Viime aikoina minua on kiehtonut myös digitaalisuuden ja olemassa olevan fyysisen materiaalin erot ja yhtäläisyydet”, Mutka kuvailee. 

Edellä mainittua aihetta Mutka käsitteli myös yhteisnäyttelyssään ”Machine Translation”, joka pidettiin Galleria Joellassa viime tammikuussa. Taidegraafikko Sara Mannisen kanssa järjestetyssä näyttelyssä molemmat taiteilijat käsittelivät omissa teoskokonaisuuksissaan painetun taiteen perusajatusta eli mielikuvien kääntymistä painopinnalle ja lopulta konkreettisiksi vedoksiksi ihmisen ja koneen yhteistyön tuloksena.

“Minulle on jäänyt ikuisesti mieleen ruotsalaisen nykytaiteilija Katarina Löfströmin kanssa käymäni keskustelu. Pohdimme taiteilijan tarvetta brändätä itsensä visuaalisesti tietynlaiseksi, että olisi aina helposti tunnistettava. Katarina kertoi, että hän rakastaa uudistaa itsensä jokaiseen näyttelyyn. Tämä muistuttaa siitä, että taiteilija saa aina tehdä ja kokeilla rohkeasti uutta”, Mutka toteaa.

“Ensi kertaa grafiikkaa tehdessäni vihasin sen pikkutarkkuutta”

Turun Taideakatemiasta valmistuttuaan Jone Mutka halusi pitää pienen tauon taiteen tekemisestä ja antaa itselleen tilaa olla ja pohtia. Tauon jälkeen aika oli taas kypsä taiteen tekemiselle. Mutka työskentelee nykyään aktiivisesti ystävänsä kanssa jaetussa työhuoneessa Leaf Centerissä sekä aika ajoin myös Turun Taidegraafikoiden yhteisellä grafiikanpajalla Barkerilla Raunistulassa. 

“Nykyisin teen useimmiten taidegrafiikkaa, mutta muistan aina ensi kertaa grafiikkaa kokeillessa vihanneeni sen pikkutarkkuutta ja pitkällisiä tarkkoja työvaiheita. Nykyään itse tekoprosessi kiehtoo taidegrafiikassa kaikista eniten. Serigrafiasta on muodostunut päätekniikkani.”, Mutka kertoo.

Nykyään Mutka myös miettii teoksiaan melko pitkään, toisin kuin aiemmin. Itse fyysinen teko, kuten taidegrafiikan painaminen, on hänelle usein todella lyhyt osa koko prosessista. Haasteita taiteenteolle asettaa muun muassa välineistön puute sekä materiaalien saatavuus ja niiden hinta. Etenkin serigrafian kohdalla työtilojen puute Turussa on merkittävä ongelma. 

“Yhteistyöhuonetta serigrafialle ei vielä toistaiseksi Turussa ole. Nyt olenkin tästä syystä siirtymässä puupiirrosten tekoon. Palaan tähän opiskeluaikoina tutuksi tulleeseen tekniikkaan, koska sen tekeminen on mahdollista lähes missä vain”, taiteilija toteaa.

Mutka näkee, että työtilaongelma koskee kaikkia taiteenaloja, ei vain kuvataidetta. Toistaiseksi taidegraafikoilla on vielä yhteistyötila Barkerilla, jossa esimerkiksi metalligrafiikan teko on mahdollista. Yhteisen pajan tulevaisuus on kuitenkin epävarma, sillä Barkerin kiinteistö muutetaan asumiskäyttöön lähivuosina ja työtilasta joudutaan luopumaan.

“Aloitin grafiikanpajan pajamestarina Barkerilla tämän vuoden alussa. Aiemmin pajamestarina toimi pitkään kuvataiteilija Matti Helenius. Käyn pajalla vähintään kerran viikossa katsomassa tilan kunnon, siivoamassa ja kartoittamassa mahdolliset tarpeet, jos esimerkiksi pitää tilata jotakin materiaaleja”, Mutka kertoo.

Oman taiteen tekemisen ja pajamestarina toimimisen lisäksi Mutkalla on myös päivätyö. Hän haaveilee kuitenkin siitä, että voisi omistaa taiteen tekemiselle suuremman osan ajastaan.

Koen taiteen työksi ja toivon joskus pystyväni tekemään sitä päätoimiseksi ammatikseni”, hän sanoo.

Yhteiskunnallisia teemoja Kauniiden ja rohkeiden näkökulmasta tarkasteltuna

Jone Mutka kertoo nauttivansa siitä, että taideteokset antavat kokemuksia, joita ei voi antaa ja kokea muiden medioiden tuottamana. Taideteos ei pelkästään välitä informaatiota vaan sillä on muitakin funktioita, kuten herättää tunteita. 

“Rakastan käydä näyttelyissä ja Turku on täydellinen kaupunki siinä suhteessa. Täällä on eri tavalla profiloituneita gallerioita ja hyviä museoita eli on mahdollista nauttia laadukkaasta kuvataiteen tarjonnasta monipuolisesti. Käyn aika-ajoin myös Helsingissä museo- ja galleriakierroksella.”, Mutka kertoo.

Viime vuosina Mutka on seurannut tiiviisti lähinnä kotimaista taidetta, ja hän arvostaa suomalaisia taidegraafikoita suuresti.

“Serigrafian ollessa itselleni ominainen tekniikka valehtelisin, jos väittäisin, ettei Andy Warhol kiehdo minua yhä kaikkien näiden vuosien jälkeen kaikessa mystisyydessään ja suuruudessaan. Suomessa on useita todella taitavia taidegraafikoita, jotka uudistavat taidegrafiikan käsitettä koko ajan. Kotimaisista taidegraafikoista ihailen suuresti Sirkku Ketolan loistokkaita serigrafioita sekä Tiina Vainion tapaa tehdä taidetta, josta välittyy into ja ilo luoda aina jotain täysin uutta”, Mutka ylistää.

Tällä hetkellä taiteilija työstää seuraavaa yhteisnäyttelyään.

“Nyt työstän teoksia Turussa B-galleriassa 8.-25.7.2021 järjestettävään yhteisnäyttelyyn ”Kaunis ja rohkea”, jossa nähdään teoksia minulta ja Iida Kilpeläiseltä. Näyttelyssä käsitellään yhteiskunnallisia teemoja Kauniit ja rohkeat tv-sarjan hahmon Brooke Loganin kautta. Käsittelemme fiktiivisen sarjan kautta yhteiskunnallisia teemoja kuten naisen asemaa ja avioliittoinstituutiota ja pohdimme, miten sarjassakin pyörivät teemat rinnastuvat todelliseen maailmaan”, Mutka paljastaa.

Jone Mutkan terveiset teoksen ostajalle:

Teokseni ovat usein esittäviä, joten toivon teoksen pääsevän kotiin, jossa se saa olla katselun kohteena, olla vuorovaikutuksessa tilan kanssa ja herättää keskusteluja katsojissa. On hienoa pystyä tuomaan taidekokemuksia myös kotiin gallerioiden ja museoiden lisäksi!

Taiteilijan kotisivut: https://www.jonemutka.com/

Jone Mutka
Kuva näyttelystä Machine Translation Galleria Joellassa Tammikuussa 2021
Art history error – Serigrafia paperille, 2019, 72 x 72cm
Selma Haro
Kuva Dear-X -projektin näyttelystä
Olla saari vaihtelevien vesien keskellä

TOUKOKUU 2021

Selma Haro

Selma Haro etsii taiteellisessa työskentelyssään merkityksellisyyden kokemusta. Intuitio on Haron tärkein työväline, sillä hän tekee taidetta kuvatakseen asioita, joita ei voi käsitellä sanoin. Hänen teoksistaan huokuu samalla sekä herkkyys että voima.

Selma Haro työskentelee pääosin maalausten ja niiden pohjalle rakennettujen installaatioiden parissa, mutta myös piirtäminen, videot ja tekstit eri muodoissaan ovat tärkeä osa hänen työskentelyään. Installaatioita varten Haro keräilee erilaista materiaalia, joka koskettaa häntä: kiviä, merilasia, tekokukkia tai kuihtuneita kasveja.

-Olen kiinnostunut hyvin monista tekniikoista, ja tärkeintä minulle taiteellisessa työskentelyssä onkin sisältö, ja sen mukaan valitsen käyttämäni välineen. Viimeisimpänä olen alkanut kuvaamaan videoita ja tekemään keramiikkaa, Haro kertoo.

Selma Haro valmistui Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi vuonna 2016. Taiteilijalla oli taideopintoja takana jo ennen tätä, sillä hän kävi kolme vuotta Hyvinkään Taidekoulua vuosina 2009-2012 ja ylioppilaaksi hän valmistui Helsingin kuvataidelukiosta vuonna 2008.

-Tyylini ja tapani tehdä taidetta muuttui paljon ennen opiskeluaikaa Taideakatemiassa ja sen aikana. Viimeisen opiskeluvuoden aikana työskennellessäni lopputyöni parissa löysin oman tapani työskennellä, tai toisin sanoen opin vihdoin luottamaan omaan intuitiiviseen prosessiini, Haro toteaa.

Haro ei halua tarkkaan määritellä mitä hän taiteessaan kuvaa tai mitä hän taiteellaan haluaa sanoa. Hän kertoo tekevänsä kuvataidetta juuri siksi, että on asioita joita ei voi käsitellä sanoin, vaan niistä täytyy tehdä kuva, piirros, installaatio tai video.

-Jos jotain täytyy sanoa, niin tällä hetkellä kuvaan työskentelyssäni merkityksellisyyden kokemusta, sen kaipausta ja etsimistä, sekä kaikkea sitä mikä tulee sen tielle. Merkityksellisyyden kokemus tuntuu olevan liukas ja helposti pakeneva: joko kokemus pakenee tai minä pakenen sitä. Merkityksellisyyden kokemus löytyy usein omien tunteiden todellisesta kohtaamisesta ja läsnäolosta, mutta myös päättömästä harhailusta, kivien keräilemisestä, tanssimisesta ja luonnonvesissä uimisesta. Merkityksellisyyden kokemus onkin asia, mistä eniten inspiroidun. Rakastan polkuja, joutomaita, autioituneita taloja ja epämääräisiä pensaikkoja, pimeydessä hohtavia kukkia, lampia ja veteen uppoavia kasveja. Kerään sisälleni näitä merkityksellisiä hetkiä, ja yritän maalaamalla saada niistä kiinni uudelleen. En voi elää ilman merkityksellisyyden kokemusta, ja siksi sen loputon etsiminen ja kuvaaminen kai minua kiinnostaakin, Haro kuvailee.

”Ehkä tärkeintä taiteellisessa työskentelyssä on aika”

Selma Haro työskentelee useimmiten yksin. Hän kertoo, että maalaukset syntyvät hitaasti, sillä vaikka itse maalausprosessi on usein todella nopea, oikeaan maalaamisen mielentilaan pääsemiseen kuluu usein paljon aikaa.

-Työskentelyni on vaihtelevaa ja sykäyksenomaista, yritän pysyä kuulolla siitä mitä milloinkin tarvitsen: joskus se on säntillistä työhuoneella käymistä, joskus vaeltelua lähiympäristössä luonnoskirjan kanssa, joskus valokuvien ja videoiden kuvaamista ja materiaalin keräämistä, toisinaan taas kirjoittamista ja lukemista. Ehkä tärkeintä taiteellisessa työskentelyssä onkin aika, sellainen joka saa kulua vapaasti, jonka keskellä saa tylsistyä ja antaa ajatusten velloa omiin suuntiinsa, Haro pohtii.

Vaikka Haro työskentelee pääasiassa yksin, hän nauttii ystäviensä kanssa jakamansa työhuoneen mukanaan tuomasta yhteisöllisyydestä. Haro kertoo ihailevansa työhuonekollegoitaan Anna-Kaisa Vuonokaria, Oona Leinovirtasta ja Nelli Pietiläistä.

-Olemme olleet samalla työhuoneella valmistumisesta lähtien, ja on ihmeellistä nähdä miten heidän työskentelynsä polveilee ja kehittyy vuosien varrella, Haro sanoo.

Omalla työhuoneella työskentelyn lisäksi Haro kokee taiteilijaresidenssit tärkeinä ja arvokkaina paikkoina taiteen tekemiselle.

-Haluaisin käydä enemmän residensseissä, sillä vieraassa ympäristössä työskentely on usein todella hedelmällistä ja keskittynyttä. Onneksi ensi talvena olen menossa kuukaudeksi Joutsaan residenssiin!, Haro riemuitsee.

Turun Taidelainaamon valikoimissa Harolla on tällä hetkellä sekä taidegrafiikkaa että maalauksia. Seuraava näyttely joka Selma Harolla on tiedossa on ryhmänäyttely, jota hän itse kuratoi ja järjestää yhdessä puolisonsa Jussi Haron kanssa. Näyttely toteutetaan tyhjässä liiketilassa Turun keskustassa marraskuussa 2021 ja se käsittelee ilmastonmuutoksesta aiheutuvaa ahdistusta. Haro työskentelee myös Dear X,-nimisen projektin ja näyttelysarjan parissa yhdessä siskonsa Aino Aksenjan kanssa. Näyttelysarjan ensimmäinen osa esitettiin Myymälä2 -galleriassa kesällä 2020 ja seuraava osa esitetään vuonna 2022. Siskon kanssa työskentely on Haron mielestä hienoa.

Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta ja meitä kiinnostavat samankaltaiset asiat, mutta kuitenkin sopivasti eri tavalla, hän toteaa.

Taiteen tekeminen mahdollistaa leikkimisen ja ympäristöstä haltioitumisen

Taiteilijalle työn ja vapaa-ajan erottaminen voi olla haastavaa. Haron mukaan työskentelyä on usein vaikea erottaa muusta elämästä, kun omat teokset syntyvät henkilökohtaisista lähtökohdista. Hän pyrkii silti pitämään työ- ja vapaa-ajan jollain lailla erotettuina, jotta ei uupuisi liikaa. Luonnoskirja Harolla on kuitenkin aina mukana, jopa lomaillessa. Selma Harolle taiteilijuus ei ole rooli, vaan ennemminkin aitoon omaan itseensä kosketuksissa olemista. Parhaimmillaan taiteentekoprosessi on Harolle voimia antava kokemus.

Taiteen tekeminen antaa vapauden olla minä: koen olevani täysin oma itseni keskellä taiteellista prosessia. Saan tietyllä tavalla olla ikuisesti lapsi, minun ei tarvitse lopettaa leikkimistä tai ympäristöstäni haltioitumista. Kun työskenteleminen sujuu tuntuu kuin leijuisin maanpinnan yläpuolella, olen voittamaton ja säkenöivä, täysin tässä hetkessä kiinni, Haro kuvailee.

Toimeentulo on taidealalla usein haastavaa, ja Haro kokee samoin. Hän toteaa, että apurahoja on todella vaikea saada, ja hylkäyspäätökset tuntuvat joka kerta kurjilta. Kielteisen apurahapäätöksen myötä taiteilijan motivaatio saattaa kadota joksikin aikaa. Haro tiedostaa kuitenkin myös olevansa monessa mielessä etuoikeutettu.

-Toivoisin Suomeen taiteilijapalkkaa tai perustuloa, jotta voisin toimia omassa ammatissani ilman jatkuvaa stressiä toimeentulosta. Olen kuitenkin tästä huolimatta taiteilijana etuoikeutetussa asemassa valkoisena, cis-sukupuolisena, korkeakoulutettuna ja vammattomana ihmisenä, ja toivoisin että kaikki taidekentän toimijat ymmärtäisivät, että taidekenttä ei ole vapaa syrjinnästä ja asian muuttamiseksi pitää tehdä töitä, Haro painottaa.

Kuvataiteen kuluttajana Selma Haro toteaa olevansa samanlainen kuin työskentelijänä, eli omien sanojensa mukaan hidas, pohdiskeleva ja haltioituva.

-En voi yleensä käydä monessa näyttelyssä saman päivän aikana, sillä yhden näyttelyn vastaanottaminen ja prosessoiminen vie paljon aikaa. Vaikuttavimpia näyttelykokemuksia on ehdottomasti ollut Louisianan museo Kööpenhaminassa. Koko museorakennus on ihmeellinen, ja vierailulla mieleeni jäi erityisesti Marina Abramovicin uudempi tuotanto, sekä se, kun vihdoin näin Peter Doigin maalauksia muutenkin kuin kirjoissa. Suomessa pidän erityisesti Sara Hildenin taidemuseosta Tampereella ja Wäinö Aaltosen taidemuseosta Turussa. Epävarma horisontti on upea näyttely WAM:issa jota ei kannata jättää välistä!, Haro toteaa.

Selma Haron terveiset teoksen ostajalle:

Toivottavasti teoksesta aukeaa yhä uusia kerroksia ja siitä tulee tärkeä kiinnekohta kotiisi. Ajattelen teosten olevan eräänlainen keskustelu, joka alkaa siitä kun teos saa katsojan. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tulkita teoksiani, niistä saa löytää juuri sitä mitä itse haluaa.

Taiteilijan kotisivut: https://selmaharo.com/

KESÄKUU 2021

Essu Koskinen

Essu Koskinen käsittelee taiteessa omaa sisäistä maailmaansa. Hänelle taiteen tekeminen on maailmassa olemista, ajattelua, kuvittelua, sekä parhaimmillaan myös kasvamista ja yhteyttä. Taiteilijan tummanpuhuvat ja mystiset teokset saavat innoituksensa muun muassa tarinoista, väreistä, tuoksuista, kohtaamisista ja unista.

Essu Koskisen työskentely on viime vuosina laajentunut maalaamisesta monitaiteen suuntaan. Nykyisin hän myös kirjoittaa ja valokuvaa maalauksen ohella. Sisältö ja inspiraatio teoksiin löytyy laajalta alueelta: “Materiaalina on oikeastaan mikä tahansa kevyistä arkisista asioista kaaokseen, joka alati häilyy turvan ja järjestyksen ohuen pinnan alla”, Koskinen kuvailee. Taiteilija lähestyy teemoja usein symbolisen etäisyyden kautta, jolloin teokset saavat jonkin myytin, sadun tai arkkityypin muodon.

Koskinen teki Turun Taideakatemian lopputyönään painetun taiteilijakirjan, joka sisälsi piirustuksia ja proosarunoja. Taiteilijakirjat, kuten ylipäätään kuvan ja sanan vuorovaikutus, kiinnostavat Koskista. Uusi taiteilijakirja onkin jo tekeytymässä.

Koskisella on monipuolinen kuvataiteen koulutus: hän valmistui kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2020 ja lisäksi hän on opiskellut taidetta Taidekoulu Maassa ja Vapaassa Taidekoulussa sekä taidehistoriaa Helsingin yliopistossa.

“Maalaus alkaa maalaamaan itse itseään”

Koskiselle taiteen tekeminen mahdollistaa parhaimmillaan flow-tilan, sitoutuneen mutta tulosvastuuttoman leikin, jossa voi luomoutua ja oppia. Tämä on taiteilijan mielestä jo itsessään merkityksellistä. “Taide saattaa myös muuttaa minua tai katsojaa. Aihe syntyy kuitenkin yleensä vasta maalausprosessissa, ja maalaus alkaa maalaamaan ‘itse itseään’, jos sille antaa aikaa ja tilaa. Itse maalausprosessi siis inspiroi, sen sattuma ja yllätyksellisyys”, taitelija kuvailee.

Essu Koskiselle taiteilijuus merkitsee sekä työtä että elämäntapaa. Hän työstää usein samanaikaisesti montaa projektia. Hän vaihtelee sulavasti maalauksen, piirtämisen ja kirjoittamisen välillä, työskennellessään kotinsa yhteydessä olevalla työhuoneella: “Minulle sopii työskentelytapa, jossa voin pyrähdellä ja varioida monen projektin välillä yhtä aikaa. Toivottavasti tämä näkyy rentoutena ja avoimuutena teoksissani. Valmis teos saattaa syntyä joskus nopeastikin, mutta yhtä onnistunutta työtä kohden on kuitenkin aina monta epäonnistunutta harjoitusta”, Koskinen kertoo.

Koskinen kokee taidealan yhtenä suurena haasteena toimeentulon; taiteilijan on usein tehtävä muita töitä, oman taiteellisen työskentelyn lisäksi. “Toisaalta se ehkä myös auttaa taiteellisessa riippumattomuudessa”, Koskinen pohtii. Taiteen sanallistaminen ja myyminen on myös hänestä hivenen haastavaa – hän haluaisi, että taide voisi puhua puolestaan. “Ymmärrän toki kuitenkin, että sanallistaminen on tärkeää, ja sen kautta katsojalle saattaa avautua uusi perspektiivi teoksiini”, Koskinen kuvailee.

Ahkera näyttelykävijä

Essu Koskinen kertoo käyvänsä näyttelyissä joka viikko ja iloitsee siitä, että galleriat ovat olleet auki myös poikkeusaikana. Koskista kiinnostaa kaikki kuvataide, sekä myös taidehistoria. “Ihailen muun muassa Hugo Simbergin ja Odilon Redonin taidetta – symbolismi ja surrealismi siis puhuttelevat minua. Nykytaiteilijoista tärkeitä minulle ovat esimerkiksi Adrian Ghenie, Sally Mann ja Susanna Majuri. Yksi vaikuttavimmista näyttelykokemuksistani on Madridissa sijaitsevan Prado Museon Picasso -osasto. Lempikaupunkini on Firenze, rakastan sitä renesanssivyörytystä, arkkitehtuuria ja taidehistoriaa. Minulle merkityksellistä on kuvataiteen lisäksi lukeminen ja yritän lukea kaikenlaista kirjallisuutta tietokirjoista satuihin, mutta erityisesti maaginen realismi ja esimerkiksi Julio Cortazarin kirjat ovat rakkaita.” Tämä rakkaus maagiseen realismiin ja symbolismiin näkyy taiteilijan mystisissä ja voimakkaissa maalauksissa, sillä teoksista alkaa usein kertomaan mielessään tarinaa kun niitä katselee.

Tällä hetkellä taiteilija työstää Tarot-aiheista maalaussarjaa. Se tulee esille muun muassa näyttelyyn Espoossa, Galleria Aarnissa kesällä 2022, ja mahdollisesti myös jo tätä aiemmin Helsinkiin.

Turun Taidelainaamon valikoimasta löytyy tällä hetkellä Koskisen öljy- ja tussimaalauksia.

Essu Koskisen terveiset teoksen ostajalle:

Toivottavasti teosteni kanssa voi keskustella pitkään ja intensiivisesti 🙂

Taiteilijan kotisivut: http://www.koskinen.net//

Essu Koskinen
Köysiratagallerian lopputyönäyttely joulukuussa 2020
Johanna Sinkkonen
Johanna Sinkkonen työhuoneellaan
Plan[et] B-Z 10

HEINÄKUU 2021

Johanna Sinkkonen

Johanna Sinkkonen on laaja-alainen taiteilija. Hän valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2007 ja maalasi ensin useita vuosia öljyväreillä. Tekniikan säännöt ja rajoittavuus ajoivat kuitenkin Sinkkosta kokeilemaan jotakin uutta, ja ensimmäinen suuri muutos työskentelyyn tapahtui, kun hän siirtyi tekemään suurikokoisia mustepiirroksia paperille.

Piirrosten myötä Sinkkosen taide jatkoi kehitystään yhä monialaisempaan suuntaan. Hän on työskennellyt sekä yhteisö- ja paikkasidonnaisen taiteen että mediataiteen parissa. Uusimpana tekniikkana taiteilijan työkalupakissa on metallin työstö. Sinkkonen valmistui tammikuussa 2021 levyseppähitsaajaksi.

Teen taidetta, koska se on ollut osa minua aina” Johanna Sinkkonen sanoo. Jo aivan opinpolkunsa alussa alakoululaisena hän teki päätöksen ryhtyä kuvataiteilijaksi. Historian tunneilla ainoana naistaiteilijana maininnan sai Helene Schjerfbeck ja Sinkkonen päätti korjata asian. Hän kertookin sisällään asuvan pienen aktivistin. Kuvataiteilijuus on antanut kanavan ottaa kantaa eriarvoisuuteen ja epäkohtiin yhteiskunnassa. Taiteen keinoin Sinkkonen pyrkii rikkomaan rajoja ja kaatamaan aitoja siellä, mihin niitä on rakennettu.

Sinkkosen inspiraatio löytyy luonnosta ja muista ympärillä olevista asioista, maailman tapahtumista ja kotoisemmista kohtaamisista. Vaikuttavin taide-elämys Sinkkoselle on ollut Leonardo da Vincin Mona Lisan näkeminen. Väentungoksen keskellä kokemansa odottamattoman tunnekuohun muisteleminen saa hänet edelleen liikuttumaan. Nykytaiteen kentältä Sinkkonen seuraa paljon paikallisia toimijoita, myös kuvataiteen ulkopuolelta. ”Kiinnostavien projektien kautta on ollut mahtavaa seurata esimerkiksi nukketeatterin maailmaa ja lavastajan ammattia” Sinkkonen kertoo.

”Taide on työtä”

Sinkkosen suuntautumista yhteisötaiteen ja soveltavan taiteen alalle on motivoinut kiinnostus vaikuttaa yhteiskuntaan ja viedä taidetta paikkoihin, joissa sitä ei yleensä ole koettavissa. Pääasiallisesti hän työskentelee yksin, mutta on uransa aikana tehnyt yhteistyötä eri kokoonpanojen kanssa. Kesällä 2020 hän esimerkiksi toteutti Holtz Kollektivin kanssa Aurajoen rantapuihin yhteisö- ja ympäristötaideteoksen KaiPuu. Usein julkisten taideteosten toteuttamisessa on mukana monen alan ammattilaisia arkkitehdeistä urakoitsijoihin, mutta oman osuutensa Sinkkonen valmistaa yksin. Työt saattavat hoitua joko kotona tietokoneen äärellä, pajalla hitsaten tai työhuoneella Taiteilijatalo Fimbulissa Turun Pääskyvuorella.

Sinkkonen painottaa, että taide on hänelle ensisijaisesti työtä ja taiteilijuus ammatti siinä missä muutkin. Se on työ, joka tuo leivän ja vähän juustoakin leivän päälle. Henkisesti työ antaa Sinkkoselle paljon, mutta helpolla taiteilijan työssä ei pääse. Uraa luovalla taiteilijalla täytyy olla paksu nahka ja luotto itseensä, sillä selkään taputtelijoita ei ole ja kilpailu alalla on kovaa. Kantapään kautta on uran aikana tullut opittua se, että lahjakortit tai lupaus ”näkyvyydestä” eivät palkaksi kelpaa, vaan taiteilijan palkka on rahaa, niin kuin se muillakin aloilla on. ”Valitettavasti nälkätaiteilija- ja neromyytit eriarvoistavat taiteilijoita ja vievät pohjaa työn arvostukselta ja siitä maksettavalta palkalta,” Sinkkonen toteaa, ”mutta tervetuloa vaan alalle, jos uhkarohkeutta riittää!

Tällä hetkellä Johanna Sinkkosen teoksia on nähtävänä Turun Taiteilijaseuran SYKLI-jäsennäyttelyssä Loimaan Taidetalolla. Muita ajankohtaisia tapahtumia ovat esim. 18.7. asti Maailma huoneessani-näyttely Sepän talolla Raumalla, osana RaumArs residenssiä, jossa Sinkkonen on viisi kuukautta yhteisötaiteen stipenditaiteilijana, Turussa elokuussa toteutettava immersiivinen suurteos Huoneiden kirja sekä monikanavainen interaktiivinen mediataideteos I see you, joka toteutetaan osana merkkivuoden ohjelmaa, kun Turku tänä vuonna juhlii Euroopan kulttuuripääkaupungin kymmenvuotisjuhlaa.

Johanna Sinkkosen terveiset teoksen ostajalle:

Kiitos kun tuet paikallista ja elävää taiteilijaa. Taide saa aina enemmän merkityksiä, kun sille löytyy katsojia ja kokijoita. Kiitos kun valitsit minun teokseni!

Lyhyt taustoitus Taidelainaamosta löytyvistä teoksista:

Taidelainaamossa on myynnissä eniten Plan[et] B-Z -sarjan teoksiani. Teokset käsittelevät tulevaisuutta, ehkä jopa hieman dystooppista sellaista. Mutta on siellä jokin toivo elämästä, mutta erilaisesta sellaisesta. Maailma, jona me sen tiedämme, tulee päättymään ja sellaista visiota nämä teokset edustavat. Teokset on tehty kierrätetystä metallista hitsaten, kiillottaen ja maalaten. Teoksissa vuoropuhelee rikottu ja likainen struktuuri kiiltävän pinnan kanssa.

Taiteilijan kotisivut www.johannasinkkonen.com

ELOKUU 2021

Paula Toledo

Paula Toledo on Meksikosta kotoisin oleva kuvataiteilija, jolle taide on ihmisten välisen epäsuoran ilmaisun luonnollisin muoto. Toledon maalaustyyli on hyperrealistinen ja hän inspiroituu sekä ihmisten tunteista että elämästä yleisesti ottaen. Taiteilijan tämän hetkiset teokset käsittelevät ihmisen ja luonnon yhteenpunottua suhdetta. Taide on Toledolle paitsi ammatti ja tapa ansaita elanto, mutta ennen kaikkea hänellä on sisimmässään tarve ilmaista ajatuksiaan taiteen keinoin.

Paula Toledolle taide on luontevin ihmisten välisen epäsuoran ilmaisun väline. Hän luo mielessään kuvia, jotka edustavat hänen elämässään tapahtuvia asioita tai hänen tunteitaan. Myös erilaisiin elämäntilanteisiin tai ihmisen kehityksen kannalta välttämättömiin elämäntilanteisiin liittyvät asiat muuttuvat kuviksi hänen mielessään. Kaiken kaikkiaan Toledo inspiroituu ihmisten tunteista ja elämästä ylipäätään.

”Juuri nyt haluan välittää ajatusta, että olemme kaikki osa luontoa ja meidän tulee kunnioittaa sitä. Kohtaamme tällä hetkellä vakavia ympäristöongelmia ja uskon että suurin syy siihen on se, että emme ymmärrä olevamme osa luontoa. Yleisesti ottaen ja kautta aikain ihminen on uskonut omistavansa luonnon. Tosiasiassa olemme kuitenkin vain osa sitä. Luonto jatkaa eloaan ilman meitä, mutta ihmiset eivät voi elää ilman luontoa. Tätä ajatusta haluan välittää taiteessani.”

”Ei saa koskaan menettää tiedonjanoaan tai lakata oppimasta uutta”

Paula Toledo on itseoppinut taidemaalari, ja hän aloitti maalaamisen yksinkertaisista asioista vain muutamia värejä käyttäen. Sitten hän kokeili abstraktia maalausta. Huolimatta siitä että ihmisfiguuri on aina kiehtonut Toledoa, hän koki ensin alkuun ettei kykene kuvaamaan maalauksissaan tunteita ja oli varovainen aiheen suhteen. Hän kuitenkin piti lopputuloksesta ja jatkoi tekniikan hiomista, kunnes hän päätyi hyperrealismiin. Toledo kuvailee kehitysprosessiaan seuraavasti: ”Olen vieläkin oppimatkalla ja olen sitä mieltä että tekeepä sitten mitä tahansa, niin tärkeintä on säilyttää uteliaisuus uusia asioita kohtaan sekä jatkaa uuden oppimista.

Paula Toledo työskentelee työhuoneellaan ja pääosin työ on melko yksinäistä. Toledo sanoo, että hänen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin voidakseen työskennellä. Toledon töissään käsittelemät aiheet ovat olleet hänen mielessään pitkään, joten hän voi hyvin työskennellä vaikka työhuoneella olisi vierailija jonka kanssa hän voi viettää mukavaa iltapäivää työn ohessa. Paula Toledo aloittaa työskentelynsä kirjoittamalla ideansa muistiin aina mukana kulkevaan puhelimeensa. Joskus hän luonnostelee kynällä paperille, toisinaan hän taas aloittaa maalaamaan suoraan kankaalle. Jos taiteilijalla ei ole öljyvärejä matkassaan, hän piirtää millä tahansa välineellä joka sattuu olemaan käsillä.

Taide tarjoaa katsojalle sekä mahdollisuuden paeta rutiineja että matkan onnellisempiin ajatuksiin

Taide on tuonut Toledolle suuria täyttymyksen hetkiä, ja erityisesti yhtä tiettyä muistoa hän vaalii sydämessään.

”Meillä on Mexicossa metrossa sijaitseva näyttelytila. Minut kutsuttiin sinne pitämään näyttelyä, ja tuolloin näyttelyn pitäminen metrossa ei tuntunut niin houkuttelevalta ajatukselta. Mutta näyttelyä pystyttäessäni ohikulkeva nainen kysyi minua. Menin hänen luokseen ja hän sanoi minulle melkein kyyneleet silmissään: ”Kiitos”. Ihmettelin miksi nainen oli kiittänyt minua ja hän jatkoi: ”Kävelen tästä joka päivä ohi matkallani kotoa töihin ja töistä kotiin; kun lähden kotoani ajattelen kaikkia ongelmia joita minulla on kotona sekä kaikkea mitä minun pitää tehdä töissä; kun palaan töistä pohdin kaikkea sitä mitä kotona pitää tehdä. Mutta kun ripustat tänne näitä maalauksia, voin mielessäni matkata eri paikkaan, paikkaan josta en tiennyt ja hetken ajan voin elää ja ajatella eri tavalla. Kiitos että annat minulle sen hetken, jonka aikana voin ajatella toisin…”.

Kyyneleet nousivat silmiini ja ymmärsin täysin mitä hän tarkoitti. Mexicossa kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta elää huoletonta elämää, ja minulle yksi kauneimmista asioista joita olen urallani saavuttanut on se, että voin taiteeni välityksellä tarjota ihmisille mahdollisuuden paeta arkea ja mahdollistaa matkan onnellisempiin ajatuksiin.”

Tämän kaltaiset tilanteet inspiroivat Toledoa tulemaan paremmaksi, jatkamaan oppimista sekä tekemään parhaansa kaikkien teostensa kohdalla.

”Ihailen useita edesmenneitä taiteilijoita, mutta ihailen myös useiden nykytaiteilijoiden töitä ja olen ylpeä siitä, että voin kutsua useita heistä ystävikseni. Taiteilijat tekevät upeaa taidetta tällä hetkellä ja maailma on täynnä luovia ja lahjakkaita ihmisiä. Hyperrealismi kiehtoo minua tekniikkana, mutta hyvä aihe on minulle silti tekniikkaa tärkeämpi. Se, että taideteos salpaa hengityksen hetkeksi ja vie huomion pois muusta, on minulle tärkeintä. Toivottavasti pystyn itse pian hankkimaan ihailemieni taiteilijoiden teoksia!”

Paula Toledon terveiset teoksen ostajalle:

Kiitän koko sydämestäni ihmisiä, jotka ovat ostaneet teoksiani ja antaneet niille tilaa elämässään. Jokainen teokseni on syntynyt elääkseen jonkun kodissa. Kiitos kun tarjoatte tilan teoksilleni! Kiitos myös niille jotka eivät omista teoksiani mutta jotka ovat niistä kiinnostuneet. Kiitos myös kaikille ihmisille jotka lähettävät kommentteja nettisivuilla, niiden ansiosta olen entistä motivoituneempi jatkamaan luomista.

Taiteilijan kotisivut: https://www.paulatoledoart.com/portafolio/completo

Paula Toledo
Paula Toledon työhuone
Alive Winter
Laura Tahvanainen
Tahvanaisen yksityisnäyttely Galleria Kopiossa
Natural entropy II

SYYSKUU 2021

Laura Tahvanainen

“Taide on polku, ja jos tuntee paloa seurata tuota polkua se ei voi johtaa hukkaan.”

Laura Tahvanainen on kuvataiteilija joka kokee intohimon taiteen tekemiseen merkittävänä voimavarana elämässään paitsi itseilmaisun muotona, niin myös maailman jäsentämisen apuvälineenä sekä yhtenä kommunikaation välineenä. Tahvanaisen taide ei hänen itsensä mukaan noudata nykytaiteelle tyypillisiä trendejä, vaan on jossain määrin hyvin perinteistä; voisi jopa väittää modernia – ei postmodernia – taidetta.

Laura Tahvanaisen muutettua Rovaniemeltä Turkuun ovat luontoaiheet puskeneet hänen kuviinsa entistä voimakkaammin. Muutto Pohjoisen luonnon syleilystä kaupunkiin herätti tarpeen tarkastella ihmisen ja luonnon välistä suhdetta syvemmin ja työskentely on herättänyt ajatuksia Suomen luonnon tilasta.

“Monen tuntema suomalainen metsä on todellisuudessa suurilta osin tasalaatuista talousmetsää, ihmisen istuttamaa, ihmisen hallitsemaa, jota hakkuuaukeat rytmittävät. Suomalaista ikimetsää näkee lähinnä vain kansallispuistoissa. Mutta kuinka satumaista se onkaan!”

Taiteilijan viimeaikaista työskentelyä onkin ohjannut tarve tunnelmoida näissä taianomaisissa metsäkuvissa, jotka ovat kuin haavekuvia, tai kun elämättömiä muistoja, joissa ihminen sulautuu osaksi maisemaa ja on vapaa hektisen elämän sekasorrosta. Tahvanaisen teoksissa seikkailevat eläinhahmot viittaavat usein ihmisen intuitiiviseen puoleen, ’järki minän’ vastakohtaan, tai vapauteen. Kuviensa avulla taiteilija haluaa lempeästi muistuttaa ihmisen osallisuudesta ja vääjäämättömästä erottamattomuudesta luontoa kohtaan.

“Punaisena lankana ja laajana viitekehyksenä työskentelyssäni on kiinnostukseni ihmisyyden psykologiaan. Ihmiset moninaisina psykologisina olentoina ovat jossain määrin ikuisia arvoituksia paitsi itselleen, vielä suuremmissa määrin toisilleen. Näennäisen saman kuoren alla jokaisella meillä on oma suuri maailmansa. Elämme kuin kukin omissa fantasioissamme, joissa on yhtymäkohtia todellisuuteen.” Teoksissaan taiteilija leikkii näillä todellisuuksien rajapinnoilla. Symbolistisen ja ekspressiivisen ilmaisun avulla ja satumaisten maailmojen kautta hän etsii ja pohtii elämisen tapoja tässä jaetussa todellisuudessa.

“Otan taiteen hyvin vakavasti, mutta taiteen tekemisestä ei saisi koskaan tulla liian vakavaa.”

Vuosien aikana taidegrafiikka on kulminoitunut Laura Tahvanaisen läheisimmäksi tekniikaksi, mutta viime aikoina kiinnostus piirustukseen ja maalaukseen on nostanut päätään, minkä hän sanoo tuoneen raikkaita tuulahduksia tekemiseen.

Nautin pitkästä aikaa vesiväreillä työskentelystä, maalauksen prosessinomaisuudesta, siitä, kuinka muste ja väri leviävät paperille osin hallitusti, osin hallitsemattomasti. Kuin luonnonvoima. Vesiväreillä maalaus on maalausta veden kanssa, vesi on maalarin lisäksi aktiivinen tekijä ja vaikuttaja maalauksen lopputulokseen.” Näiden teosten parissa Tahvanainen kokee olevansa jonkin uuden äärellä.

Tahvanainen pitää siitä miten toisinaan taiteellinen prosessi johdattaa tekijäänsä yllättäviinkin suuntiin, tuoden vaihtoehtoisia näkökulmia asioiden tarkasteluun. “Voisi sanoa, että ajattelen käsilläni. En halua henkilöityä liian vahvasti yhden tekniikan taiteilijaksi, vaan antaa luovuudelleni vapauden pulputa sieltä, mistä se kulloinkin sattuu luontevasti tulemaan,” Tahvanainen sanoo.

Otan taiteen hyvin vakavasti, mutta taiteen tekemisestä ei saisi koskaan tulla liian vakavaa. Olen huomannut, että rohkeus on avainasemassa taiteen tekemisessä: Täytyy uskaltaa kokeilla vapaasti pelkäämättä epäonnistumisia. Tekemisessä tulisi pysyä aina tietynlainen kepeys, löytämisen ja tutkimisen ilo.

Taide on Tahvanaiselle ehdottomasti elämäntapa

Laura Tahvanainen työskentelee mieluiten yksin, mikä on ajoittain haastavaa taidegrafiikan kanssa, sillä grafiikan työhuoneet ovat usein jaettuja. Puupiirroksia hän on tehnyt myös kotioloissa, sillä puupiirrostekniikalla on jossain määrin mahdollista tehdä niin. Viimeksi hän on työskennellyt grafiikan pajalla Jyväskylässä, ollessaan residenssissä Galleria Ratamossa syksyllä 2020.

Viimeiset puoli vuotta Tahvanainen on työskennellyt Wäinö Aaltosen museossa taideohjaajana, ja tänä aikana hän on työskennellyt taiteellisesti vain kotoa käsin. Tämäkin aika on osoittanut Tahvanaiselle että taiteen tekeminen on hänelle ehdottomasti elämäntapa.

Päivätöistä huolimatta luova tekeminen pulppuaa vähän joka rakosesta, kun siihen on pienikin mahdollisuus. Taiteilija ei pääse karvoistaan,” hän sanoo. “Olen melko intensiivinen eläjä, mikä näkyy myös taiteen tekemisessä. Silloin kun on vauhti päällä, niin teoksia syntyy. Se on jonkinlainen flow-tila, jossa kädet tietävät mitä tekevät sen kummempia miettimättä. Tosin tuollaisia hetkiä usein edeltää pitkäjänteinen työskentely, pyörittely ja pohdinta aiheiden äärellä.

Taidealalla haastavaksi Laura Tahvanainen kokee eritoten jatkuvan toimeentulosta kamppailun ja siitä aiheutuvat epävarmuuden tunteet. “Sanoisin, että rohkeuden lisäksi taiteilijan tärkeitä ominaisuuksia on epävarmuudensietokyky. On väärin, että nykypäivänäkin kuvataiteilija valmistuu ammattiin, josta ei käytännössä makseta palkkaa. Itselläni on sen suhteen onnellinen tilanne, että olen myös kuvataidekasvattaja, minkä myötä työmahdollisuuteni ovat laajemmat. Toisaalta välillä ärsyttää, että pitääkin olla tällainen taiteellinen intohimo, sillä jos muiden töiden takia (ja välttämättömän toimeentulon hankkimisen vuoksi) ei taiteilijuuttaan pääse toteuttamaan täydellä potentiaalilla, turhautuu ja ahdistuu. Onneksi taiteilijan toimeentulo on asia, josta on ollut enenevissä määrin julkista puhetta, ja tilanne on toivottavasti paranemaan päin.

Inspiraatiota expressionismista ja symbolisesta ilmaisusta

Kysymykseen itseään puhuttelevista taiteilijoista Tahvanainen vastaa Suomen olevan ilahduttavan täynnä toinen toistaan upeampia kuvataiteilijoita ja että hänen tekisi mieli listata kaikki taiteilijaystävänsä. “Mutta nyt lähestynkin aihetta siltä kantilta, että ketkä taiteilijat ja mitkä näyttelyt ovat olleet henkilökohtaisesti merkittäviä tähänastisen polkuni varrella ohjaten minua suuntaan, jossa olen nyt. Ensinnäkin, Jaana Erkkilällä, taidegraafikolla ja taiteen professorilla on ollut suuri vaikutus työskentelyyni niin opettajana kuin kuvataiteilijana. Ihailen Jaanan symbolistista ilmaisua sekä värien käyttöä puupiirroksissa. Alkuaikoina hain paljon inspiraatiota myös saksalaisen ekspressionismin liikkeestä, taiteilijoista kuten Erich Heckel ja Karl Schmidt-Rottluff.

Pohjoisen taiteen edustajista Tahvanaista puhuttelee eritoten Helena Junttilan symbolistinen ja ekspressiivinen ilmaisu, sekä näennäisen vaivaton viivankäyttö mustepiirustuksissaan. Jo edesmenneistä taiteilijoista Kalervo Palsa puhuttelee kuvakielellään, jossa on jotakin todella rehellistä, paljasta, raakaa ja lohdullista.

“Kansainvälisistä taidehistoriallisista vaikuttajista mieleeni ovat puolestaan erityisesti Marc Chagallin surrealistiset unenomaiset maailmat ja Picasson kubistiset teokset. Myös Matissen värikylläinen ilmaisu ja kepeä viiva kiehtoo. Vierailin Nizzassa Shagallin ja Matissen syntysijoilla heidän nimikkomuseoissaan, mikä vahvisti tunnetta. Mainittakoon vielä Hugo Simberg ja Edward Munch, joiden voimakkaan ekspressiivinen ja symbolinen ilmaisu ovat aina olleet mieleeni. Muutama vuosi sitten Ateneumissa oli Natalia Gontsarovan näyttely, joka teki minuun suuren vaikutuksen ja nousikin yhdeksi suosikkitaiteilijakseni. Gontsarova tunnetaan yhtenä venäläisen avantgarden johtohahmoista.”

Seuraavan kerran Laura Tahvanaisen teoksia voi nähdä Oranssi Ry:n järjestämässa Utopialabra- ryhmänäyttelyssä Helsingin Suvilahdessa 15-26.9.2021. Tahvanaiselta on mukana 84:stä pienestä puupiirroksesta koostuva teoskokonaisuus-installaatio. Turun Taidelainaamon valikoimassa Tahvanaisella on tällä hetkellä puupiirroksia ja litografiaa.

Laura Tahvanaisen terveiset teoksen ostajalle:

Sydämelliset kiitokset kaikille, jotka tarjoavat kodin teoksilleni. Kiitos myös teille, ketkä olette kiinnostuneita taiteestani. Kuvan kieli on minun kieleni, ja se, että joku haluaa omistaa teokseni, merkitsee minulle paljon. Jaamme teoksen äärellä jotakin yhteistä, kenties se on tunne, jota on hankala sanallistaa. Toisaalta ekspressiivinen taide synnyttää monenlaisia tulkintoja ja resonoi ihmisissä eri asioita. Jokainen tarkastelee teoksia oman elämislinssinsä lävitse. On ihana ajatus, että teos saa aina uusia merkityksiä uudessa kodissa. Se, että tulee tunnistetuksi taiteilijana ja saa kokea ympäristön tukea motivoi jatkamaan ja luo uskoa tämän työn järjellisyyteen. Valtava kiitos siitä teille.

Taiteilijan kotisivut: https://www.lauratahvanainen.pb.gallery/

LOKAKUU 2021

Arja Valkonen-Goldblatt

Kuvataiteilija Arja Valkonen-Goldblattille taide on ollut ammatti ja elämäntapa jo yli neljäkymmentäviisi vuotta. Valkonen-Goldblattille eri tekniikoilla työskentely on ollut aina luontevaa, ja hän antaa teoksen sisällön valita tekniikan.

Arja Valkonen-Goldblatt on pitkästä urastaan huolimatta Turun Taidelainaamon uusimpia taiteilijoita. Valkonen-Goldblatt on muuttanut tänä vuonna Joensuun Heinävaaralta Turun Juhannuskukkulalle ja päätti heti lisätä teoksiaan paikallisen taidelainaamon valikoimiin. Valkonen-Goldblatt totuttelee parhaillaan uuteen kotikaupunkiinsa ja toteaa elämän olevan jatkuvaa opettelua. Opettelua on taiteilijauran varrella vaatinut esimerkiksi erilaisten tekniikoiden käyttö.

Olen tehnyt installaatioita, esinekoosteita, grafiikkaa, performansseja. Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä maalaamiseen ja taiteilijakirjojen tekemiseen. Vanhemmalla iällä työskentelyni on muuttunut hitaammaksi, ajattelen enemmän ja teen vähemmän! Huomaan värillisen ilmaisuni pehmentyneen, maalaukseni ovat muuttuneet maisemallisemmiksi.

Työskentelyssään Valkonen-Goldblatt ei usko inspiraation odotteluun, vaan hänen teoksensa lähtevät syntymään tekemisen kautta.

Minulla on tapana tehdä työhuoneella sinne tultuani ensimmäiseksi jokin pieni teko, kuin aamumeditaatio: kirjoittaa sana, tiputtaa mustetta märälle paperille ja seurata sen leviämistä, maalata pieni akvarelli. Teen samaa asiaa joka päivä niin kauan kuin se syntyy luontevasti. Viimeksi tein vuoden ajan aamuisin kuvia vuoresta.

Vastapainoksi itsenäiselle työskentelylle Valkonen-Goldblatt on kokenut tärkeäksi myös erilaisiin taiteilijaryhmiin kuulumisen, ja kertoo kuuluneensa aina johonkin taiteilijaryhmään. ”Ryhmässä toimiminen on hauskaa ja antaa vastapainoa asioiden yksin työstämiselle,” taiteilija kertoo. Hän on ollut mukana esimerkiksi seuraavissa taiteilijaryhmissä: UVU, Jo Riittää!, Ruokala Rehu, Olettamo ja Biblioteko.

”Oma työhuone on kuin toinen koti”

Arja Valkonen-Goldblatt viettää paljon aikaa työhuoneellaan, ja hän viihtyy siellä muutenkin kuin konkreettisesti töitä tehden. Työhuone on hänen mielestään taiteilijan tärkein työväline ja Valkonen-Goldblattille oma työhuone on kuin toinen koti.

”On surullista, että niin monissa kaupungeissa kuvataiteilijoiden työhuonetilannetta ei kyetä eli haluta ratkaista niin, että taiteilijoilla olisi asianmukaiset pysyvät tilat. Tämä ja jo 1970 -luvulla esiin nostettu vaatimus taiteilijapalkasta ovat edelleen ratkaisematta.”

Taiteen kohtaamisessa ja hankkimisessa Valkonen-Goldblatt kannustaa keskittymään enemmän tunteeseen kuin järkeen.

Taiteen kohtaamisessa ja hankkimisessa voi mielestäni laittaa järjen taka-alalle ja antaa tilaa tunteelle, uskaltaa antaa taiteen koskettaa. Itselleni viimeinen lähes pyhä taide-elämys oli Kiihtelysvaaran kotiseutumuseoon sijoitetussa nykytaidenäyttelyssä kuvataiteilija Inkeri Makkosen teos. Särkynyt, lähes palasina ollut taiteilijan isoisän vanha puuvene, jonka Inkeri on yrittänyt parsia ehjäksi.

Arja Valkonen-Goldblatt
Valkonen-Goldblattin yksityisnäyttely #lifeinprogress Taidekeskus Ahjossa Joensuussa
Teos sarjasta Amnesia, (25 osaa), Muistanko, en muista, muistan…
Andréa Vannucchi
Kuva Vanucchin ateljeesta
Maailmankaikkeus #1

MARRASKUU 2021

Andréa Vannucchi

Andréa Vannucchi on valokuvaaja, joka on laajentanut työskentelyään niin grafiikkaan kuin teatterilavastukseenkin. Hän työskentelee sekä digitaalisesti että käsillä tehden ja toimii vahvasti yhteisötaiteen kentällä. Hän tekee taidetta myös julkiseen tilaan, viimeisimpänä esimerkkinä on lokakuussa valmistunut teos Turun T3-sairaalaan.

Vannucchin teosten aiheet liittyvät usein ihmiseen. Häntä kiinnostavat ihmisten tarinat: arki, tavat ja kohtaamiset. Hän kertoo myös hyötyvänsä luonnon tarjoamasta lähtökohdasta taiteen tekemiseen, koska hän asuu melko syrjällä maaseudulla.

Utelias taiteilija

Andréa Vannucchi toimii pääasiassa valokuvan ja yhteisötaiteen parissa, mutta on laajentanut työskentelyään graafiseen suunnitteluun, teatterilavastukseen sekä valokuvan ja grafiikan soveltaviin menetelmiin.

Olen utelias taiteilija, on sitten kyse aiheesta, tekniikasta tai materiaalin tutkimuksesta. Nautin siitä, kun pääsen pois palavasta elämästä ja annan taiteellisen prosessin johdattaa.” Yhteisötaide tuntuu Vannucchille luontevalta, sillä käyttäjäyhteisön kohtaaminen ja “paikan hengen” kartoittaminen toimivat hänelle inspiraation lähteinä. “Työskentelen mielelläni yhteistyössä muiden taiteilijoiden ja eri alojen tekijöiden kanssa. Laajan yhteistyön kautta olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja huomannut, että tällaisen jaetun prosessin lopputulos on usein enemmän kuin yksi ynnä yksi,” hän kertoo.

“Yksinäisestä ja meditatiivisesta pimiön ja grafiikka-ateljeen työskentelystä löydän tasapainon. Digitaalisuuden rinnalla työskennellessäni nautin käsillä tekemisestä ja materiaalisuuden tuomista yllätyksistä.”

Taidelainaamosta löytyvä Vannucchin Maailmankaikkeus #1, jonka taiteilija on tehnyt tänä keväänä häntä ympäröivän luonnon inspiroimana, syntyi osin materiaalin kautta. “Päädyin syanotypiatekniikan oppisääntöjen rikkomiseen, joka synnytti ainutlaatuista jälkeä.

Julkisen taiteen tekijä

Vannucchi sanoo ettei ole ollut kovin aktiivinen pitämään näyttelyitä, mutta hän on mielellään tehnyt taidetta muualle kuin virallisiin taiteen esittelypaikkoihin, kuten oppi- ja hoitolaitoksiin Turun ja Salon seudulla.

Hänen viimeisin julkinen teoksensa valmistuikin juuri lokakuussa 2021 Turun T3-sairaalaan. Ocean drifters -installaation elementteinä ovat ajopuut, joiden pinnassa yhdistyvät luonnon muovaamat puiden syyt sekä syanotypiatekniikalla vedostettuna tieteellistä kuvitusta planktoneista.

Teoksen voi tulkita olevan vertauskuva elämän sattumanvaraisuudesta. Liikumme elämässä kuten planktonit ja ajopuut virrassa: olemassaolo, haavoittumattomuuden harha, terveys, sairaus… Ajatusta, ettei voi aina vaikuttaa siihen, mitä elämässä tapahtuu on vaikea hyväksyä; toisaalta, elämän ennakoimattomuus johdattaa meitä pohtimaan arvojamme, ihmissuhteitamme ja lopulta elämämme merkitystä,” kertoo taiteilija itse.

Dokumentaarista valokuvausta

Andréa Vannucchi rakastaa kirjoja. Valokuvataitelijoista hän kertoo Ihailevansa Ritva Kovalaisen, Sanni Sepon ja Pekka Turusen inspiroivia julkaisuja heidän monivuotisista valokuvausprojekteistaan.

Vuonna 2019 Vannucchi julkaisi Pyhimys elää -valokuvaesseen, joka esittelee Brasilian Amazonissa sijaitsevaa yhteisöä. Kirja pyrkii antamaan intiimin näkymän arkielämästä ja kommentoi historiallisia näkökohtia ja yhteisön nykyisiä haasteita. Taidelainaamosta löytyvä filmille kuvattu valokuvateos Uimarit Bajé-joella kuuluu tähän sarjaan.

Tällä hetkellä Vannucchilla on työn alla kirja puuveneen kiertokulusta – syntymästä, työvuosista ja kuolemasta. “Vuosien varrella saaressa asuessani ja rannoilla kulkiessani olen dokumentoinut puuveneiden viimeisen sijan, joka ei ole jäteaseman jätevuori. Toisin kuin kuituvene, puuvene palaa luonnon helmassa luonnon kiertoon, mäntyveneestä rantalepän ravinnoksi.

Andréa Vanucchin terveiset teoksen ostajalle:

Teos on ikään kuin kärsivällisesti kasvatettu lapsi, joka lähtee maailmalle. Onpa se ihanaa, kun se pärjää itsekseen. Ilahdun, jos teokseni auttavat teitä pysähtymään hetkeen, ja nauttimaan taideteoksen seurasta.

JOULUKUU 2021

Iiris Elena Rusi

Kuvataiteilija Iiris Elena Rusille taiteen teko on tapa käsitellä ja katsoa maailmaa ja ottaa siten kantaa, olla osana yhteiskunnallista keskustelua. Tästä syystä hänen aiheensa valikoituvat sen mukaan, mikä on hänelle milloinkin oleellista. Rusi nostaa taiteen kautta usein esiin aiheita, jotka ovat yhteiskunnassamme tai sosiaalisissa suhteissa

tabuja.

”Taiteen teko ei ole minulle pakottava tarve”

Iiris Elena Rusi valmistui Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2019. Aloittaessaan opinnot hän profiloitui taidemaalariksi, mutta käyttää nykyään hyvin vaihtelevia tekniikoita.

Useimmiten toteutan projekteja valokuvan, tekstin, videon ja installaation parissa. En usko että luovun maalaamisesta täysin koskaan, sillä koen että tekninen osaamiseni on siinä vahvin, ja sen vuoksi maalaamisessa on aina läsnä tietty rentous ja helppous. Nykyisin käsittelemäni aiheet ovat vain mielekkäämpi toteuttaa muuten kuin maalauksen keinoin. Käytetty metodi on vain väline tuoda näkökulmani käsiteltävästä aiheesta esiin”, Rusi kertoo.

Taiteen teko tavalla tai toisella on ollut kiinteänä osana Rusin elämää lapsesta saakka. ”Koen kasvaneeni taiteen teon kulttuuriin enkä varsinaisesti ole ikinä “valinnut” sitä. Taiteen teko ei ole minulle pakottava tarve – en ole ikinä ollut niitä tekijöitä, jotka piirtelevät vihkoihin koulussa tunneilla tai pakenevat luovaan tekemiseen”, Rusi toteaa.

Rusille taiteen teko on tapa käsitellä ja katsoa maailmaa ja ottaa siten kantaa, olla osana yhteiskunnallista keskustelua. Tästä syystä hänen käsittelemänsä aiheet valikoituvat sen mukaan, mikä hänelle on sillä hetkellä oleellista ja mikä häntä pohdituttaa. Useimmiten Rusin teokset ovat omakuvallisia ja omaa elämää käsitteleviä.

”Olen nyt 30-vuotias ja työstän edelleen lähes pelkästään henkilökohtaisia aiheita, kuten olen työstänyt teini-iästä saakka. En tiedä kyllästynkö joskus itsestä ammentavaan tekemiseen, mutta itsensä kehittäminen ja itsensä kanssa työskentely on elämän mittainen projekti, eli luulenpa että en.”

Rusi kertoo nostavansa taiteen kautta esiin aiheita, jotka ovat yhteiskunnassamme tai sosiaalisissa suhteissa tabuja ja/tai joista ei käydä hänen mielestään riittävän avointa ja monipuolista keskustelua. ”Usein nämä liittyvät seksuaalisuuteen, arkeen, kehollisuuteen, ihmisuhteisiin, tunteisiin ja kaikkeen inhimilliseen”, taiteilija summaa.

”Toteuttamani projektit syntyvät usein pitkän kaavan kautta ja vaativat paljon ajatustyötä ennen konkreettista toteutusta. Siksi kutsunkin niitä projekteiksi mieluummin kuin teoksiksi, sillä kyse on laajoista kokonaisuuksista, jotka sisältävät useita yksittäisiä teoksia. Toteutan harvoin vain yhden teoksen yhtä aihealuetta käsitellessä.”

Rusi on toteuttanut projekteja, joissa hän osallistaa myös muita ihmisiä, vaikka teokset ovatkin olleet omakuvallisia. Rusi kokee, että osa omakuvallista tekemistä tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin, kuten rakennamme käsitystä itsestämme suhteessa muihin myös reaalielämässä.

Muista kuin itsestäni maalaamani muotokuvat ovat olleet henkilökohtaisesti tärkeitä, sillä oleellista muotokuvan kohteen valinnassa on ollut suhteeni kyseiseen henkilöön tai henkilön persoona. Toki valintaan on vaikuttanut myös henkilön ulkoiset piirteet – jollakulla on saattanut esimerkiksi olla erityisen hieno nenä, usein iso, ei välttämättä klassisen kaunis, joka on tehnyt ihmisestä kiinnostavan silmissäni”, Rusi sanoo.

Rusi ei pidä taiteilijuuttaan elämäntapana, vaikka onkin kasvanut taiteen teon kulttuuriin. ”Se on tietyllä tavalla elämäntapa ja taiteilijuus määrittää paljon sitä miten toteutan elämääni ja millainen olen, mutta suurimmaksi osaksi se on ammatti, johon olen opiskellut ja käyttänyt aikaa siinä kehittymiseen sekä sen harjoittamiseen”, hän painottaa.

Taide yhteiskunnallisena vaikutuskeinona

Rusi on etsinyt sopivaa tapaa vaikuttaa yhteiskunnallisesti muun muassa puoluepoliittiselta kentältä ja järjestötoiminnasta, mutta kokee taiteen teon itselleen luontevimmaksi tavaksi ottaa kantaa ja vaikuttaa. Taiteen tekeminen auttaa häntä jäsentämään käsitystä itsestään ja ympäröivästä maailmasta.

”Taidealalla haastavaa on epävarma toimeentulo sekä yksinäisyys. Jälkimmäistä koitan välttää toteuttamalla yhteistyötä vaativia projekteja ja toimimalla kolmannen sektorin kentällä”, Rusi kertoo.

Taiteen kuluttajana Rusi on kiinnostunut monipuolisesti kulttuurista, sekä korkea- että populaarikulttuurista. ”Katson paljon elokuvia ja sarjoja, kuuntelen musiikkia sekä luen kirjoja. Nämä ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat tapaani käsitellä aiheita ja myös visuaaliseen kädenjälkeeni. Taiteilijoita jotka ovat vaikuttaneet minuun ovat muun muassa Marlene

Dumas, Pipilotti Rist, Marina Abramović ja John Duncan.”

Turun Taidelainaamon valikoimissa Iiris Elena Rusilla on tällä hetkellä maalauksia. Hänen teoksiaan on myös parhaillaan nähtävillä Turun Taidehallissa Turun Taiteilijaseuran 97. vuosinäyttelyssä.

Iiris Elena Rusin terveiset teoksen ostajalle:

Kiitos että tuet taidekentän toimijoita! Taidelainaamossa asiointi on merkittävä teko sekä

yksittäisten taiteilijoiden että kolmannen sektorin toimijoiden näkökulmasta.

Taiteilijan kotisivut: https://www.iiriselenarusi.com/

Iiris Elena Rusi
Teos ”Gold dipper” Galleria Rajatilassa Tampereella vuonna 2020 nähdystä Killer Queen -näyttelystä
Teos ”29 treasures” (taka-alalla) Galleria Rajatilassa Tampereella vuonna 2020 nähdystä Killer Queen -näyttelystä
Inari with a houseplant