HEINÄKUU: Henri Tuominen
ELOKUU: Johanna Naukkarinen
SYYSKUU: Anne Järvi
LOKAKUU: Pirkko Mäkelä-Haapalinna
MARRASKUU: Appe Leppänen
JOULUKUU:

Jirko Virtanen
Jirko Viljanen työskentelemässä Seilin saarella
Jirko Viljanen: Hän saapuu ystävän lailla, 2021. monotypia ja öljypastelli kankaalle.
Jirko Viljanen: Esileikki, 2021. monotypia, öljypastelli ja muste kankaalle

TAMMIKUU 2022

 Jirko Viljanen

”Se on sitä, kun mua sattuu, ja mä piirrän sen”, kuten veljenpoikani joskus hyvin pienenä totesi broidini kysyttyä häneltä, että mitä taide on.

“Kun työskentelen, koen olevani positiivisesti riivattuna. Painomuste värjää käteni, otsan ja aistini. Silloin elän hetkessä, ja minun on kevyt olla. Kun teos lähestyy loppuaan, huokaisen. Aivan kuin taakka olisi pois harteiltani,” taiteilija kertoo.

Taide antaa mahdollisuuden olla oma itsensä

“Olen riivatun kakaran lailla piirtäny niin kauan kun muistan. Opiskelua siitä tekemisestä tuli varmaan sitten vuonna 1997, kun äitini lykkäsi minut tuoreen saven ja kellarin hajuiseen kuvataideoppilaitokseen Lahdessa. Miten sen haluaa määritellä, oliko se sitten opiskelua vai harrastusta tuolloin.”

Viljanen kertoo herättävimmän hetken olleen kuitenkin se, kun hän opiskeli Lahden Kansanopiston kuvataidelinjalla vuonna 2013-2014 ja miettineensä että tästähän voisi itselleen ammatin hankkia, koska edellisessä ammatissaan eli rakennushommissa hän oli aina kokenut olevansa ulkopuolinen. “Toksisen maskuliinisessa maailmassa työskentelin ja lounastin mieluummin yksin kuin kuuntelisin vuodesta toiseen toistuvia anoppivitsejä ja feminiinisyyttä polkevia letkautuksia. Ärsytys oli suunnaton, enkä kokenut kuuluvani vapaa-ajallanikaan kotikaupunkiini. En voinut olla täysin oma tunteellinen itseni, eikä elämässäni ollut kuin muutama ihminen, kenen kanssa jakaa yhdenvertaisuutta tavoittelevia arvoja.

Vuonna 2016 Viljasen haave toteutui, kun hän pääsi Lahdesta Turkuun opiskelemaan Turun AMK:n Taideakatemiaan ja koki että pääsi vapaasti toteuttamaan itseään. Opiskelujen päätteeksi Viljanen valmistui kuvataiteilijaksi koronakeväänä 2020.

Rujoja ja rehellisiä aiheita

Viljanen on käsitellyt taiteessaan monia aiheita, mutta tiivistetysti aihealueet ovat olleet yksinäisyys, kuolemanrajakokemus, hukkuminen, kuoleman pelko ja hyväksyntä, seksuaalisuus ja arjen (kummallisen) kauniit välähdykset. Viimeaikoina hän on työstänyt teossarjaa, jossa hän tuo hautakivien pintoja esille hiilen ja liitujen kautta paperille. Viimeksi hän on vieraillut tavaroineen Seilin hautausmaalla. Seilin saaren historiaa leimaavat vuodet spitaalisten ja mielisairaiden hoitopaikkana, ja Viljasen dokumentoimat ristit ovat mielisairaalaan lähetettyjen naispotilaiden muistomerkkejä.

Lisäksi hän on käsitellyt hapertunutta mielenterveyttä, mihin liittyen hän piti myös ensimmäinen soolonäyttelynsä B-galleriassa Turussa viime syksynä. Teoskokonaisuus avaa henkilökohtaisen näkökulman siihen, mitä seuraa, kun muuttuva elämäntilanne, uupumus ja menneisyyden painolasti kohtaavat. “Teokseni ovat rujoja ja rehellisiä kuvauksia siitä, kun psyyke pettää”, taiteilija kertoo.

Viljanen sanoo tulevansa sivuuttamaan aihetta myös tulevaisuudessa. “Monien muiden tavoin olen kasvanut ympäristössä, jossa tunteista ei puhuta. Teokseni pyrkivät osaltaan poistamaan mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa ja tarttumaan sukupolvia vaivanneeseen vaikenemisen kulttuuriin. Puhumattomuudella voi olla kauaskantoisia seurauksia, joten haluan teoksillani kannustaa suomalaisia käsittelemään traumaattisiakin asioita.”

Ennakkoluuloton kokeilija

Viljanen on  kokeillut kaikenlaista taiteen saralla. “Maalasin jonkun aikaan, mutta nopeasti se meni itsensä piiskaamiseksi. Piirtämiseen minulla oli pidemmät juuret, joten taidegrafiikkaa ensi kertaa kokeillessani ymmärsin grafiikan olevan se luontevampi tapa ilmaista itseäni. Siinä voin yhdistellä kaikkea itseäni kiinnostavaa jälkeä.”

Viljanen ei arkaile yhdistellä kuvataiteen tekniikoita keskenään. Taidegrafiikkaa hän työstää ennakkoluulottomasti soveltaen: vedoksia rikastetaan esimerkiksi öljypastellia ja mustetta hyödyntäen. Teoksissa on maalauksestakin tuttuja elementtejä, sillä osa on toteutettu kankaalle ja pingotettu kiilapuihin.

“En kumarra traditioihin. Perinteisesti taidegrafiikassa vedokset sarjatuotetaan paperille, usein teknistä täydellisyyttä tavoitellen. Teoksissani moista ei olla haettu. Uskon enemmän vimmaan ja intuitioon ja teen vedossarjojen sijaan uniikkeja teoksia. Olen viime aikoina valinnut vedostustekniikaksi muun muassa monotypian sekä carborundumin, joiden jälki on rujon eläväistä, eikä tapahtumaa ole enää toistettavissa uudestaan.”

Viljanen sanoo pitävänsä kaikenlaisista tavoista tehdä, ja hän työskenteleekin sekä yksin, yhdessä että ryhmänä. Hän on yksi Hulu+ -kollektiivin jäsenistä, joita on tällä hetkellä kuusi. Ideointi on kollektiivissa rikasta, sillä monta päätä raksuttaa samaan aikaa. Toisaalta kollektiivissa työskentelemisessä on Viljasen mukaan myös omat haasteensa. “Vaatii töitä tulla toimeen monen persoonan kanssa. Se edellyttää heittäytymiskykyä sekä mukavuusalueeltaan poistumista. Henkilökohtaisesti pidän sellaisesta, mutta aina ei ole oikea aika moiselle.” Kollektiivissa Viljanen on toiminut enimmäkseen videovastaavan roolissa.

“Yksin työskennellessäni teoksista tulee henkilökohtaisinta. Näin voin luoda omannäköiseni maailman. Kun ideoin, syntyy se pitkään pohtien. Tärkein työkaluni on kännykkä, johon kerään muistiinpanoja kauniista arkisista hetkistä, raskaista muistoista tai omasta seksuaalisuudesta, elämästä ja kuolemasta. Muistiinpanot voivat olla runoja, kryptisiä kuvaelmia tilanteesta tai vain yksi ytimekäs sana. Nämä toimivat avainsanoina hetkeen, jossa koin teosteni ideoiden kukkivan.”

Jirko Viljanen kertoo ennen valmistelleensa teoksiaan viikkoja, mutta löytäneensä nyt oman rentoutuneemman tapansa tehdä. Rentoutuneempi tapa juurtaa vahvaan psykoosilääkitykseen, jota lääkäri hänelle määräsi heikkona jaksona elämässä. Lääkkeen vaikutuksen alaisena Viljasen oli hankaluuksia tehdä tarkkaa jälkeä, mikä aiheutti silloin turhautumista ja itkua. Kollegoiden ja opettajien kannustamana taiteilija ymmärsi kuitenkin näiden teosten olevan enemmän häntä itseään kuin koskaan aiemmin.

Viljasen mukaan taide ja taiteen opiskelu piti hänet järjissään. On avartavaa saada teoksen kautta viittausta siitä, miten toinen ihminen maailman edessään näkee, hän kertoo. “Me kaikki koemme asiat yksilöllisesti, eikä kukaan voi täysin tietää sitä, miten toinen asiat kokee. Sinne päin voi kuitenkin pyrkiä.”

Omien lukkojen avaamista ja uskaltamista 

Viljasen mukaan taide on hänelle ainoa kanava, johon hän on voinut ja voi purkaa suuria tunteita. Se on hänen tapansa käsitellä omaa monimutkaista itseään, ja taide toimiikin hänelle terapiana.

“Aiemmin terapiaistunnot olivat hiljaisia. Kuin kuiskaisin luomukselleni jotakin sellaista, mitä en edes itse ymmärrä – eli teokseni olivat vaikealukuisia jopa itselleni. Mutta pikkuhiljaa, vuosi vuodelta, rohkenin enemmän. Nyt olen uskaltanut avata teosteni aiheita muille, mutta eritoten itselleni. Uskalsin paljastaa ensi kertaa omia tunteitani ja salaisuuksiani.

Haastavinta itselleni taiteen tekemisessä on omien lukkojen avaaminen. Mutta kun uskaltauduin riisumaan  henkisesti itseni alasti taiteelle, uskallan olla alastomampi myös ihmissuhteissa. Se on selkeyttänyt omaa mieltäni, ja tuntuu, että olen kasvanut itsetietoisemmaksi ja vapaammaksi,” Jirko Viljanen kertoo.

“Menen rohkeasti sinne, minne haluan, ja minne olen tervetullut.“

Jirko Viljanen kertoo pitävänsä kovasti taidegallerioissa ja -museoissa kiertelystä, mutta hakevansa inspiraatiota  enimmäkseen muualta kuin taiteesta ja taiteilijoista eli kirpputoreilta, historiallisista museoista, arkkitehtuurista, kirkoista, klubeista sekä hylätyistä paikoista.

“Tähänastisessa elämässäni mieleenpainuvin taidekokemus on massiivinen Huoneiden kirja -teos, joka oli nähtävillä Turussa elokuussa 2021. Se oli kuin talo omassa mielessä. Koin siellä jännitystä, kauneutta, lämpöä, surua ja mikä parasta, oivalluksia itsestäni. Se oli silmiä avaavaa, ja en ole minkään taidekokemukseen jälkeen poistunut niin tunteikkaana ja muuttuneena ihmisenä. Olen hyvin kiitollinen tästä kokemuksesta teoksen toteutukseen osallistuneille. Sekä olen onnellinen siitä, että olen oppinut pikkuhiljaa heittäytymään. Sillä ilman avointa mieltä en varmastikaan olisi saanut tästäkään teoksesta niin paljoa irti.”

Terveiset ostajalle

Sydämeni lämpenee, kun joku osoittaa tukensa. Se, että joku haluaa osansa näistä sielun merkeistä, tuottaa se tekijälleen palkkaa sekä tuo varoja myös Turun Taidelainaamolle.

Taiteilijan kotisivut:
www.jirkoviljanen.fi

palaa sivun alkuun

HELMIKUU 2022

Niina Villanueva

“Koen joka päivä hullua kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tätä työkseni.”

Niina Villanueva on monipuolinen taiteilija joka maalaa ja veistää, ja jonka tekeminen lähtee aina materiaalista, tietynlaisesta elementtien läsnäolosta. Taiteen tekeminen on hänelle intohimo, ja vaikka se on myös kuluttavaa hän ei voisi kuvitellakaan tekevänsä mitään muuta mieluummin.

Miksikö teen taidetta? Valtavan laajaa kysymys, sillä ajattelen, että olisin voinut päätyä tekemään monia muitakin asioita”, taiteilija kertoo. “Olen loputtoman kiinnostunut useista asioista, ja taiteellisessa työssä siitä on varmasti myös hyötyä. Koska käytän työskentelyyn lähestulkoon kaiken aikani, usein tuntuu etten ehdi kuluttamaan kaikkea kulttuuria mikä minua kiinnostaa ja mitä on tarjolla. Usein valtaava ajatus on, että olisi enemmän aikaa muiden taiteen tarkasteluun ja lukemiseen, sillä päivät työhuoneella tuntuvat vain humahtavan.”

Niina Villanueva ei mielellään avaa liikaa teemojaan. “Haluan suoda katsojalle vapaudet tulkita teoksia oman maailmansa kautta, aiheet joita työstän tulevat intuitiivisesti siitä sisäisestä maailmasta joka heijastelee tietenkin kaikkea henkilökohtaista. Olen loputtoman kiinnostunut metamorfoosista jota kutsumme elämäksi, tieteen, teosofian, filosofian, luonnontieteiden näkökulmasta. Olen hyvin analyyttinen ja pohdiskeleva, enkä usko usein absoluuttisiin totuuksiin, vaan tapoihin katsoa ja kertoa maailmasta ja ilmiöistä.”

Taide on sekä työ että elämäntapa

Niina Villanueva työskentelee Leafin vanhalla makeistehtaalla Turussa, jossa hänellä on oma pieni työhuone. Alkuaikoina hän jakoi työhuoneen muutaman vuoden ajan kumppaninsa kanssa, mutta nyt kun hänellä on oma tila hän hahmottaa miten oma rauha on yksi tärkeimpiä elementtejä työskentelyn kannalta. “Oma työhuone on jollakin tavalla pyhä tila, varmaan joillekin koti edustaa jotakin vastaavaa kuin työtila minulle,” taiteilija sanoo.

Kysymykseen onko taiteen tekeminen muuttunut vuosien varrella Villanueva vastaa vetäen täyden ympyrän alusta nykypäivään. “On tavallaan, ja tavallaan ei. Tuntuu, että nyt olen päässyt sellaiseen sopivaan tyhjään tilaan missä olin lapsena, olen hyväksynyt, että tapani tehdä taidetta lähtee nollatilasta. Alku on hyvin abstrakti ja kysymys on enemmän materiaaleista ja niiden tuntumista, loppu voi olla esittäväkin, mutta kaikki lähtee tietynlaisesta elementtien läsnäolosta. Olen pigmentti- ja öljyvärifanaatikko, ehkä osittain siksi, että ne ovat ensikosketukseni öljyvärimaalaamiseen 10-vuotiaana, muistan hajut ja kuivumisen prosessin joka ikään kuin vain lisäsi värin tehoa, ero muihin maaleihin oli lapsenkin silmin ilmeinen, jollakin tavalla oma entiteettinsä.

Taide on Villanuevalle sekä työ että elämäntapa. “Se on toki työ, mutta taiteilijana en halua arkiinnuttaa ajatusta taiteentekemisestä työnä jota tehdään kahdeksasta neljään. Taiteen tekeminen edustaa minulle myös henkistä harjoitetta sillä koen sen kautta läsnäoloa, jota voisi verrata vaikka metsässä kävelyyn. Taidetta tehdessä pää on tyhjä, aika kuluu, tuntee onnellisuutta ja läsnäoloa, sitten jälkeenpäin voi tietenkin sotkea itsensä analysoimalla ja stressaamalla itsensä kanveesiin.

“Taiteen tekeminen on antanut minulle elämän, naurua!”

“En osaa ajatella oikeastaan mitään asiaa mitä tekisin mieluummin,” Villanueva sanoo. “Koen joka päivä hullua kiitollisuutta siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Taiteen tekeminen antaa paljon, mutta olen edelleen prosessissa sen suhteen kuinka paljon itse annan  taiteelle, toisinaan haaveilen, että olisi enemmän vapaa aikaa tehdä muutakin, mutta sitten kun saan vapaasti valita kiiruhdan mieluiten aamusta työhuoneelle.”

Intohimotyön rajoja on vaikea vetää ja vaikka tekee työtä jota rakastaa, se ei tarkoita ettei se olisi kuluttavaa. “Kun maalaa tai veistää kahdeksankin tuntia, lopputuloksena on tyyppi joka voi tuijottaa seinää pitkiä hetkiä miettien miten on mahdollista ettei päässä liiku yhtään mitään, sitä jää aina hetkeksi hieman tyhjäksi ja hitaalle. Sitten pitää ruokkia ruumista levolla ja rauhalla.” Intensiiviseen työskentelyyn on toisinaan vaikea ympätä iltamenoja ja rientoja. Niina Villanuevan mukaan sitä on niin kaikkensa antanut, että koiran kanssa puistossa pyöriminen saattaa toisinaan riittää.

Villanuevan työskentely painottuu paljon talveen, joten kesä ja matkat ovat ehdottomasti enemmän näyttelyiden ja museoiden koluamisen aikaa. Turussa on paljon tarjontaa, mutta Niina Villanueva on aloittanut kuvataiteen maisteriopinnot Kuvataideakatemiassa Helsingissä tammikuussa, ja toivoo pääsevänsä viimein nauttimaan enemmän myös Helsingin kulttuuri- ja taidetarjonnasta.

Taiteen, historian ja tarinoiden kerroksia ja inspiraatiota materiaaleista

Taiteen kuluttajana Niina Villanueva sanoo olevansa ailahtelevainen. ”Tarjontaa on paljon ja kaikkeen ei millään ehdi. Varsinkin kun ystäväpiiri pullistelee toinen upeampia taiteilijoita ja vähintään ystävien näyttelyt ja avajaiset haluaa kokea.” Villanueva lukee ja kuuntelee paljon kirjoja, ja hänen lempipodastissaan Mikko Levon vierailee kiinnostavien kulttuurin tekijöiden luona. 

Vaikuttavista teoksista hän mainitsee ensimmäisenä Berlinde de Bruyckeren näyttelyn Tampereella Sara Hildenin taidemuseossa. “Oli Suomen sisällissodan päättymisen satavuotis vuosi ja menimme museoon äitini ja siskoni kanssa. Meillä on aina ollut kotona hevosia ja Berlinden hevosten ruhoista tehnyt veistokset, vasten museon ikkunoista avautuvaa talvista järvimaisemaa sai jonkin sisällä liikahtelemaan. Talvinen maisema ja hevosten ruhot assosioitui mummoni tarinoihin Kuolleista hevosista Tampereen rautatieasemalla hänen ollessa nuori tyttö sisällissodan aikaan. Koin taiteen, historian, tarinoiden kerroksellisuutta sellaisella herkällä tavalla joka vähän itkettää ja muljauttelee sisäelimiä.

“Tänä syksynä näin yhden Berlinden veistoksista Rooman nykytaiteen museossa, jotenkin salaa toivoin, että esillä olevassa näyttelyssä olisi hänen teoksiaan ja sitten kun yllättäen veistos tuli eteen se tuntui jonkinlaiselta kohtaamiselta. Nyt kun äitini on kuollut näiden veistosten näkeminen tuntuu myös jollakin tavalla lohdulliselta.”

Toinen Villanuevan  näyttelymuisto sekin Sara Hildenin taidemuseosta, lapsuuden taidekouluajoilta hänen ollessaan noin 9-vuotias. Taiteilija kertoo Egypti-näyttelyn olleen lapsena suorastaan pään räjäyttävä kokemus, ja muistaa piirtäneensä ihmisten hartiat vuosia sivuperspektiivistä tiedostamattaan ja näyttelyn jälkeen tehneensä papyruksen kaltaista paperia ja tuhkauurnia joilla oli eläimien päitä savesta. “Jälkeenpäin muistan kuinka ajan kerroksien käsitys puuttui muinaisen Egyptin ja lapsen mielen välistä, tuntui kuin olisi ollut Egyptin loistoon ja tarinoihin suorassa yhteydessä tehdessään näyttelystä inspiroituneena teoksia.

Niina Villanueva kertoo ihailevansa enemmänkin yksittäisiä teoksia kuin taiteilijoita, teoksia joihin tekijä on onnistunut kanavoimaan jotakin selittämätöntä tai taiteen ja kulttuurin tekijöitä jotka pystyvät vapauttamaan itsensä lokeroista ja suhtautumaan luovuuteen vapaasti, niin ettei välineet tai tavat ole liian kiinni heidän identiteetissään. Hän ajattelee medioiden ja materiaalien olevan välineitä tulkita jotakin selittämätöntä. “Se millä välineillä työskentelee, saattaa vaihtua myös ajan kuluessa, sellaiseen pitää pystyä suhtautumaan ilman pelkoa,” Villanueva sanoo. “Lempitaiteilijoitani ovat Berlinde de Buyckere, Guglielmo Castelli, Loren Erdrich, Yves Klein, Leena Luostarinen, Laila Pullinen, Saki Hanataka, Francesco Clemente, Louise Bourgeois ja voisin jatkaa listaa vaikka koko päivän! Suomalaisista maalareista viimeaikaisia suosikkeja ovat Mira Kankaanranta, Timo Anderssen, Eeva Lietonen, Kerttu Saali, Liisa Karintaus

Tulevat näyttelyt

Minulla on tammikuussa keramiikka-aiheinen ryhmänäyttely Helsingissä Glasshousessa, työskentelen joidenkin sinne tulevien veistosten kanssa tässä joulu alla. Huhtikuussa avautuu kesänäyttely Heinolan taidemuseoon näyttely kulkee työnimellä RIKKI! Näyttelyssä minun, Maria Stereon ja Tuula Lehtisen keramiikka yhdistyy museon kokoelmaan 1800 luvulta. Elokuussa minulla on yksityisnäyttely Galleria Huudossa Helsingissä jonka parissa työskentelen tulevan kesän.

Terveiset ostajalle

Toivon, että teoksistani välittyy jotakin maagisuutta jota itse koen materiaaleja ja taiteen tekemistä kohtaan. Kannattaa ottaa rohkeasti teos esimerkiksi lainaan, siinähän sitä näkee tekeekö mieli luopua vai pitää, teoksien paikkaa kannattaa myös aika ajoin vaihdella, tila ja valaistus vaikuttavat paljon kokonaisuuteen.

palaa sivun alkuun

Niina Villanueva
Niina Villanuevan näyttely Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa.
Niina Villanueva: Lotus Fruit, Haa Gallery
Niina Villanueva
Salla Sillgren
Salla Sillgren
Salla Sillgren
Salla Sillgren

MAALISKUU 2022

Salla Sillgren

”Teen taidetta tarpeesta, jota en osaa selittää. Taide on minulle tapa olla, ajatella ja ilmaista asioita, joita en oikeastaan osaa sanoa muuten ääneen.”

Salla Sillgrenin mukaan hänen  taiteensa on lähes aina omakuvallista, se on ajatuksenjuoksua, joka ei aina aukea edes hänelle itselleen. Hän tekee taidetta paljon myös sattuman ja intuition kautta ja niiden avustuksella. Tällöin aiheet kumpuavat hetkistä, paikoista, tunteista ja ympärillä olevasta elämästä.

Sillgren aloitti taiteen tekemisen vasta juuri ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän aloitti maalarina ja identifioitui pelkästään taidemaalariksi aloittaessaan opintojaan Turun AMK:n Taideakatemiassa.Taidekouluvuosien aikana tekniikat kuitenkin laajenivat maalamisesta valokuvaan, liikkuvaan kuvaan ja installaatioon. Taideakatemialta valmistumisensa jälkeen Sillgren aloitti tutustumisen myös kuvanveistoon, erityisesti keramiikkaan. Nyt nämä kaikki tekniikat kulkevat hänen teoksissaan ja teoskokonaisuuksissaan sulassa sovussa rinnakkain, kerroksittain ja päällekkäin. 

Sillgren kokee, että hänen taiteensa muuttuu jollain tapaa koko ajan. Hän hyppii myös erilaisten tekniikoiden rajoilla. Teoksista löytyy kuitenkin samoja elementtejä, ajatuksia ja jälkiä, jotka sitovat teokset toisiinsa, vaikka ne eivät olekaan tekniikoiltaan samoja.

Työskentely Taidekollektiivi Rubuzakissa ja Lundström/Sillgren kokoonpanossa on tuonut Sillgrenin taiteeseen uudenlaisia ulottuvuuksia ja tapoja tehdä ja luoda. Yhteisten teosten ja näyttelyiden rakentaminen vaatii enemmän suunnittelua ja vuoropuhelua, mikä tuo teoksiin uusia näkökulmia ja  vaikuttaa myös henkilökohtaiseen taiteen tekemiseen.

Taide on Sillgrenille sekä työ että elämäntapa

Salla Sillgren työskentelee tällä hetkellä kahdella eri työhuoneella. Molemmat työhuoneista ovat jaettuja, toinen Rubuzak -kollega Appe Leppäsen kanssa Leaf-centerillä ja toinen työhuone on Turun keskustassa. Tämän työhuoneen Sillgren jakaa kumppaninsa Heli Lundströmin kanssa. Leaf-centerillä hän keskittyy maalaamiseen ja Rubuzak-toimintaan. Keskustan työhuoneella syntyy lähinnä keramiikkaa ja yhteisteoksia Lundströmin kanssa.

En enää oikeastaan osaa olla tekemättä, ajattelematta ja olematta ympäröitynä taiteella — omalla tai muiden. Taide antaa elämäniloa, se on myös tavallaan terapiaa, meditaatiota, yhteyttä itseen ja muihin, Sillgren toteaa.

Taidealalla Sillgren kokee haastavaksi rahoituksen, galleriavuokrat, kilpailun kollegoiden ja ystävien välillä. Haastavaa on myös se, että taiteen tekemisen lisäksi taiteilijalla on oltava laaja skaala osaamista. Taiteilijan on oltava muun muassa teoskuvaaja, kirjoittaja, markkinoinnin ammattilainen, sosiaalisen median guru ja graafinen suunnittelija. Kaikki nämä vievät paljon aikaa itse taiteen tekemiseltä.

Sillgren kuluttaa taidetta paljon ja on kiinnostunut varsin laajalla skaalalla erilaisista taiteilijoista ja taiteen eri suunnista. Hän kiinnostuu yleensä visuaalisuudesta, ajatuksesta ja ideasta teoksen takana. Hän ei osaa nimetä yhtä tiettyä taiteilijaa, joka puhuttelisi, vaan hän Inspiroituu kaikista ja kaikesta. 

Vuonna 2022 Sillgren osallistuu useisiin näyttelyihin. Tammikuussa hänellä oli Pidätä sun henkee – näyttely Galleria Beckerissä Jyväskylässä. Rubizakin kanssa Sillgren osallistuu kahteen Katso ite missä – näyttelyyn. Toinen on Galleria Rongassa Tampereella 26.3.-14.4. ja toinen Galleria Uusi Kipinässä Lahdessa 4.-22.5.  Kesällä Sillgrenin töitä on esillä Turussa Brinkhallin kartanossa Suvisalonki II -näyttelyssä 26.7.-16.8. ja Jyväskylässä Galleria Ratamossa Liitos-näyttelyssä 18.8.-11.9. Seuraavana vuonna, 2023, Sillgrenin ja Lindströmin teoksia on esillä Pleikussa Berliinissä.

Terveiset ostajalle

”Äärettömän suuri kiitos jokaiselle taiteen ostajalle ja lainaajalle! Teosmyynti on yksi niin henkisesti kuin rahallisesti tärkeimmistä palautteista, jonka taiteilijana voin saada.

palaa sivun alkuun

HUHTIKUU 2022

Marianne Saarenvirta

Kuvataiteilija Marianne Saarenvirralle taide on ilmaisu- ja selviytymiskeino. Saarenvirta kokee, että taiteen avulla voi ilmaista asioita joille ei löydy sanoja tai asioita, joista on vaikea puhua.

Marianne Saarenvirran taide on omakuvan kerrontaa. Omakuvana voi olla esimerkiksi maisema, olento, eläin tai jokin muu symboli. Kuvien taustalla on usein myös tarina, tunne, salaisuus, tapahtuma tai vaikka jokin unelma. Sisältö taiteeseen tulee taiteilijan omasta elämästä.  “Käsittelen taiteessani kokemuksiani ja tuntemuksiani.  Ammennan sisältöä taiteeseen myös yhteiskunnallisista epäkohdista, tabuista ja ristiriitaisuuksista. Näen kauneutta, jännittävyyttä ja mielenkiintoisuutta asioissa, joita muut voivat pitää rumina,  pelottavina, tabuina tai outoina. Teen monesti erilaisia olentoja ja kasvoja omasta mielikuvituksestani.”

Marianne Saarenvirran teokset ovat usein mystisiä, ja häntä kiinnostavat salaperäiset ilmiöt ja olennot. Saarenvirran taide syntyy intuitiivisesti ja alitajunnan kautta, ja se on usein melankolista ja tummanpuhuvaa.

Taidettani on kuvailtu mystiseksi, melankoliseksi, psykologiseksi ja slaavilaista mielenmaisemaa kuvaavaksi. Äitini on kotoisin Venäjältä. Isäni on suomalainen ja olen itse syntynyt Suomessa. Slaavilainen taide, kulttuuri ja mentaliteetti  kiinnostavat minua. Saan vaikutteita kirjallisuudesta, elokuvista ja omasta mielikuvitusmaailmasta. Minua kiehtoo fantasia, mystiikka ja myyttiset olennot. Koen taiteessani olevan nostalgiaa omaan  menneeseen aikaan ja maailmaan. Taiteen avulla voi myös ilmaista asioita joille ei löydy sanoja tai niistä on vaikea puhua”, Saarenvirta kuvailee.  

Epävarma maailmantilanne näkyy taiteessa

Saarenvirta on käsitellyt taiteessaan epävarmaa maailmantilannetta sekä yksittäisen ihmisen mielensärkymistä ja sen seuraamuksia, kuten yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän on pohtinut myös syrjäytymistä ja sitä millaista on kokea jäävänsä ulkopuolelle yhteiskunnan toiminnasta. 

Olen käsitellyt maailmantilannetta ja pitänyt taidetta erityisenä selviytymiskeinona viimeisen parin vuoden koronapandemian aikana. Olen käsitellyt taiteessani millaista on olla suomenvenäläinen tässä yhteiskunnassa. Ja millaista on olla osittain maahanmuuttotaustaisesta perheestä. Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla, kuten sota Ukrainassa on saanut minut miettimään erityisesti omaa venäläistaustaani. Muistan kun olen nuorempana kokenut häpeää, ulkopuolisuudentunteita ja vihaa taustani takia. Viime aikaiset tapahtumat maailmalla, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, sai minulle saman tunteen pintaan kuin lapsena”, Saarenvirta kertoo.

Lapsuusajan kokemuksista huolimatta Saarenvirta on vanhempana kokenut venäläistaustansa rikkautena. Rikkautta hänelle ovat muun muassa venäjän kieli, kirjallisuus, taide ja kulttuuri. “Kansallinen identiteettini on ollut omanlainen. Ymmärrän isovanhempiemme sodan kauhun, vihan ja pelon tunteet, jotka kumpuavat vuosisatojen takaa sukupolvelta toiselle tähän päivään saakka. Sodan kauhut ja vääryydet vilisevät mielessäni. Toivon vain maailmanrauhaa. Taiteeni avulla olen käsitellyt taustaani, tapahtumia ja tuntemuksia. Tulevat taideteokseni tulevat varmasti käsittelemään venäläistaustaani, erilaisia tuntemuksia mitä tämä maailmantilanne herättää. Ajattelin, että koronapandemia on tuskaista, mutta tämä sota Euroopassa tuntuu vielä hirvittävämmältä.”

Taide tarjoaa Saarenvirralle keinon käsitellä maailmantilannetta, tuntemuksiaan ja omaa identiteettiä. Taide on hänelle myös terapeuttista ja tarjoaa mieluisaa tekemistä. “Taide on intohimo, nautinto ja elämäntehtävä. Se tuo jatkuvuutta ja merkityksellisyyttä elämään. Se on tapa jättää jälkeni tähän maailmaan”, Saarenvirta sanoo. 

Taidetta vaihtelevin tekniikoin

Aiemmin Saarenvirta teki pääasiassa mustavalkoisia ja monokromaattisia teoksia, mutta löysi sitten värit. Nyt hän on jälleen palaamassa vanhaan tyyliinsä tehdä taidetta. Aiheita ja tapoja taiteentekoon on kuitenkin nykyään runsaammin. “Erityisesti  minua kiehtovat installaatiot tällä hetkellä. Olen tehnyt taidetta piirtäen ja maalaten. Suosin sekatekniikkaa teoksissa ja musteella maalaaminen on lempitekniikoitani. Tällä hetkellä teen taas keramiikkaa. Haaveilen tulevaisuudessa näyttelystä, jossa olisi keraaminen teossarjani esillä.”

Taide on Saarenvirralle elämäntapa ja hän työskentelee yksin, tällä hetkellä kotoa käsin. Hän on tehnyt jonkin verran tilaustöitä ja hänellä on tapana pitää myös näyttelyitä. “Erityisesti minulle ovat jääneet mieleen Paraisilla pitämäni näyttelyt. Olen pitänyt näyttelyt Paraisten vanhankunnantuvan galleriassa vuosina 2016 ja 2018. Toinen oli yksityisnäyttely nimeltä Lumous ja toinen yhteisnäyttely nimeltä Mysteria. Myös Turun Köysiratagalleriassa vuonna 2020 oleva näyttelyni nimeltä Muukalaisten kuvia jäi mieleen. Teoksissani oli lähtökohtana perinteiset pelikortit. Pelikorteissa minua kiinnostaa symboliikka, maagisuus ja mystiikka. Pelikorteista minulle tuli erilaisia assosiaatioita, joiden pohjalta toteutin teokset. Teokset käsittelivät myös omaa elämääni. Näyttely oli oma taiteellinen opinnäytetyö kun valmistuin kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta. Näyttely oli myös yhteisnäyttely toisen opiskelijan kanssa. Olin myös mukana viime vuonna Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä. Siellä  minulla oli esillä installaatioteos.” 

Teoksen suunnitteluun voi kulua joskus paljonkin aikaan. “Kirjoitan välillä ylös paperille ideoita, joita aion toteuttaa tai sitten ryhdyn heti työstämään teosta, jos saan jonkun hyvän idean jonka haluan toteuttaa välittömästi.” Taide on Saarenvirralle myös eräänlaista visuaalisen päiväkirjanpitämistä. “Päivitän jokaisen teoksen internettiin. Jälkeenpäin katsomalla teoksiani on mielenkiintoista seurata millaisia asioita, tuntemuksia, ajatuksia tai tapahtumia olen käynyt läpi elämässäni. Toisille ne voivat olla vain kuvia, mutta itse näen niissä erilaisia merkityksiä ja asioita itsestäni, elämästäni ja ympäröivästä todellisuudesta. Myös sisäinen mielenmaailma avautuu itselleni ja asioita alitajunnastani tulee näkyviksi taiteessani.

Haastavaksi taidealalla Saarenvirta kokee elannon saamisen ja kilpailun. Tällä hetkellä hän kokee taiteen tulevaisuuden epävarmana yhteiskunnassa myös maailmantilanteen takia. “Taide on ilo ja lahja ihmisille, jota pitää vaalia myös tulevaisuudessa”, Saarenvirta toteaa. 

Terveiset ostajalle:

Kiitos ja toivottavasti teoksesta on iloa! Taide motivoi minua vain lisää, jos joku haluaa taideteokseni  itselleen. Tuntuu hyvälle kun teos saa uuden kodin ja minulla on erityinen tunneside teoksiin.

palaa sivun alkuun

Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Marianne Saarenvirta
Omakuva työhuoneella, kuva: Mikko Kaaresmaa
Laineen näyttely ”Itketään yhdessä, valas ja minä” Oulun MABD -galleriassa maaliskuussa 2022
Nuuhkaisu, akryyli & hiili kankaalle 67,5 x 67,5 cm, 2022

TOUKOKUU 2022

Lotta-Lucia Laine

Toukokuun taiteilijaa Lotta-Lucia Lainetta koskettavat ilmastonmuutokseen ja eläinten oikeuksiin liittyvät ongelmat. Pastellinsävyisiin maalauksiin kuvatut hellyyttävät eläimet ilmentävät teoksiin sisältyvää suurempaa merkitystä.

Lotta-Lucia Laineelle taiteen tekeminen on väline ilmaista itseään. ”Se on tapani keskustella mieltäni askarruttavista aiheista. Käsittelen taiteessani eläinten oikeuksiin ja ilmastonmuutokseen liittyvää tematiikkaa. Nämä aiheet liikuttavat minua myös arjessa, joten on luonnollista käsitellä niitä myös taiteessani.”

Erilaiset eläimet, etenkin jääkarhut, esiintyvätkin usein Laineen värikkäissä teoksissa. ”Jääkarhu on varmasti kliseisin ilmastonmuutoksen symboli. Aihetta käsiteltäessä on riskinsä että ilmaisu jää ohueksi ja naiviksi. Minulle itselleni jääkarhu kuvastaa suurta kaunista eläintä, pitkän matkan uimaria, joka on ihmisen ahneuden alla joutunut ahtaalle.”

Laineen taide kehittyy jatkuvasti

Lotta-Lucia Laineen eläinaiheiset maalaukset on tehty sekatekniikalla yhdistelemällä akryylia, spray-maalia ja hiiltä. ”Vaikka olen pysynyt uskollisena käsittelemälleni aiheelle jo useamman vuoden ajan, pyrin kuitenkin kehittämään itseäni taidemaalarina. Näin ollen jälki ja ilmaisu muuttuvat ja menevät koko ajan eteenpäin.”

Laineen taide syntyy lähinnä maalauksen keinoin, mutta sen rinnalle on nousemassa uusia tekniikoita. ”Viime aikoina olen tuonut keramiikkaveistosten tekemisen maalauksen rinnalle. Siinä koen olevani vielä alkutekijöissä ja odotankin innolla että pääsen syventymään materiaalin mahdollisuuksiin lisää.”

Impulsiivinen taiteilija

Laine työskentelee Turussa Leaf Centerillä jaetussa työtilassa. Hänen työskentelyprosessinsa voi lähteä käyntiin esimerkiksi uutisia lukiessa tai musiikkia kuunnellessa. ”Tekijänä voisin kutsua itseäni impulsiiviseksi. Kun saan idean, minun on mahdollisimman pian päästävä´toteuttamaan se tehdäkseni ”lisää tilaa” aivoilleni.”

Näyttelykokonaisuuksia rakentaessaan Laineen työskentely on kuitenkin erilaista: ”Silloin vaadin itseltäni pidempää ja harkitumpaa pohdiskelua.”

Taiteen tekeminen antaa vapautta, mutta luo myös epävarmuutta

Parhaassa tapauksessa taiteen tekeminen innostaa ja antaa vapautta Lotta-Lucia Laineelle. Vaikka tekemiseen liittyy myös epävarmuutta ja huolta, sen jatkuva selättäminen ruokkii Lainetta jatkamaan. ”Tiettyyn pisteeseen taidetta tekee vaan itselleen, mutta jossain kohtaa myös toisen mielipiteestä tulee tärkeä. Kun antaa itsestään niin paljon, voi myös kritiikki tuntua joskus henkilökohtaiselta vaikkei siitä olisikaan kyse. Tämän asian kanssa tasapainottelu on mielestäni alalla haastavinta.”

Lotta-Lucia Laineella on useampia taiteilijoita, joiden teokset puhuttelevat häntä. ”Ihailen suuresti Emma Hellen ja Maisa Majakan keramiikkaveistoksia. Maalaustaiteessa minua on puhutellut muun muassa Eeva Peuran ja Melina Paakkosen teokset. Marjatta Tapiolan viivatyöskentely miellyttää minua myös kovin.”

Viimeisimmän vaikuttavan taidekokemuksensa hän koki Madridin Prado-museossa päästessään viimein näkemään Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha -triptyykin.

Taiteen kuluttajana Laine kokee voivansa olla aktiivisempikin. ”Olen tehnyt muutamia taidehankintoja mutta haluaisin ja pyrinkin olemaan kuluttajana vastaisuudessa aktiivisempi.”

Lotta-Lucia Laineen seuraava näyttely on Sipoon Konst & Form Gumbostrandissa lokakuussa 2022.

Terveiset ostajalle:

Kiitos ja sata sydäntä!

palaa sivun alkuun

KESÄKUU 2022

Arja Pykäri

Kuvataiteilija Arja Pykärille taiteen tekeminen on suuri intohimo. Hänen on helpointa ilmaista itseään, ajatuksiaan ja tunteitaan maalaustensa kautta. Pykäri tutkii ja ihmettelee ympäröivää elämää ja saa siitä innoituksen monille töilleen. 

Taiteilija kertoo inspiroituvansa luonnosta. “Luonto on minulle paljon puhuva, kaikki mitä aisteillani koen antaa aihetta maalauksiin. Ihmisen olemus, sisäinen maailma sen kauneus ja rumuus ovat kiinnostavia ja siksi inhimillistän melkein kaikki aiheeni maalaamisessa. Heinänkorret, astiat, patinoituneet pinnat, eläimet ym. muuttuvat ajatuksissani inhimillisiksi tarinoiksi tunteineen”, Pykäri kuvailee.

Itseilmaisua ja iloa

Taiteilijana Pykäri haluaa kehittyä ja oppia uutta koko ajan. “Olen kovin tuottelias ja toivon sen näkyvän positiivisesti teoksissani. Värit ovat tulleet voimakkaammiksi vuosien varrella ja niiden tarkoitus ja tehtävä on tullut minulle merkityksellisemmäksi”, hän kertoo.

Arja Pykäri työskentelee työhuoneellaan musiikkia tai äänikirjaa kuunnellen. Hän pohtii ja miettii maalausteemojaan paljon sekä miettii mitä haluaa aiheillaan kertoa. Hän kertoo taiteen olevan itselleen mieluisaa työtä, mutta sitäkin enemmän elämäntapa, tapa tulkita, katsoa ja nähdä ympäröivää elämää. Taide antaa hänelle välineen ilmaista itseään syvemmin ja ymmärrettävämmin, ja taide antaa hänelle iloa.

Haasteena taiteilijalla on tällä hetkellä ajan käyttö. “Opetustyö, näyttelyt taidehankkeet ym. vievät pois aikaa työajasta maalauksien parissa. Opettelen koko ajan suunnittelemaan ajankäyttöä paremmin”.

Kysyttäessä omasta taidemausta Pykäri mainitsee ihailevansa vanhoista mestareista Rembrandtia, jonka tunnelmalliset ja syvälliset teokset puhuttelevat häntä. Rembrandtilta Pykärin lempiteos on “Tuhlaajapojan paluu”. Nykytaiteilijoista Pykäri ihailee ja arvostaa Miina Äkkijyrkkää: “Hän on niin kokonaisvaltainen taiteilija, rohkea persoona ja hän uskaltaa olla aito oma itsensä, tuoda niitä asioita esille mitkä ovat hänelle tärkeitä.

Yksi upeimmista taidenäyttelyistä missä olen ollut, oli 2013 Salon Taidemuseossa edesmenneen Ilkka Lammin taidenäyttely, ”Menneisyyden kaikuja”. Lammi oli jo nuorena löytänyt oman ilmaisutapansa ja tyylinsä. Hän uskalsi tehdä sitä mitä sydän sanoi ja kulkea omia polkujaan arvostelijoista välittämättä eikä ketään miellyttäen.

Arja Pykärin seuraava yksityisnäyttely ”Heijastuksia” nähdään Juupajoella, Walleniuksen Wapriikissa 16.8.-12.9. 2022. Sitä ennen Kiskon Kivimakasiinissa nähdään hänen, Tarja Seewaldin ja Hannu Nikanderin yhteisnäyttely ”Hetkiin kätketyt” 17.7.-7.8.2022, ja ensi vuonna yhteisnäyttely ”Kultareunuksia” Jaana Kähösen kanssa, Galleria Olohuone Vapaakaupunki, Helsingissä 1.3.- 27.3.2023.

Terveiset teoksen ostajalle.

Toivon teokseni antavan ajatuksia, uusia omia tulkintoja ja hyvää mieltä uudelle omistajalle.

palaa sivun alkuun

Arja Pykäri
Arja Pykäri
Arja Pykäri
Arja Pykäri
Henri Tuominen
Henri Tuominen
Henri Tuominen
Henri Tuominen

HEINÄKUU 2022

Henri Tuominen

Teen taidetta koska olen piirtänyt ihan pienestä pojasta asti ja kuvataide on kiinnostanut minua suuresti aina”, kertoo kuvataiteilija Henri Tuominen. Innoituksensa tekemiseensä hän sanoo saavansa monenlaisista kuvallisista ärsykkeistä ja yleensä maailman menosta. Viime aikoina Tuominen on käsitellyt maalauksissaan ihmisen ja eläinten suhdetta muotokuvaperinteen kautta. “Aihe on ajankohtainen, monisyinen ja kiinnostava”, hän sanoo.

Taiteen tekeminen on Tuomiselle sekä elämäntapa että työ. “Taiteen tekeminen auttaa hahmottamaan omaa paikkaa yhteiskunnassa, ja on hyvä väylä tuoda itseä kiinnostavia asioita esille. Taide antaa vapautta tuoda myös vaikeita ja haastavia asioita esille,” hän kertoo. Haasteelliseksi Tuominen mainitsee taidealaan liittyvän jatkuvan taloudellisen epävarmuuden.

Tällä hetkellä Tuominen opiskelee Helsingin Taideyliopistossa Taiteen maisteriksi ja tekee maalauksiaan sekä työhuoneellaan Turussa että Kuvataideakatemian tiloissa Helsingissä. “Työskentelen usein ripeästi, tosin viime aikoina olen pyrkinyt tietoisesti hidastamaan tekemistäni,” Tuominen sanoo. “Tyylini on muuttunut varmaan paljonkin. Olen kokeillut monenlaisia eri tekniikoita ja tekemisen tapoja. Koen kuitenkin, että tekemiseni ydin on pysynyt samana.

Taiteilija kertoo ihailevansa lukuisia nykytaiteilijoita, mutta ihastuneensa viime aikoina vanhaan 1200-luvun eurooppalaiseen veistotaiteeseen. “Siinä on jotain aitoa vilpittömyyttä.” Tuominen selittää.

Turussa Henri Tuomisen teoksia on seuraavan kerran esillä Turun Taiteilijaseuran 98. vuosinäyttelyssä Turun Taidehallissa. Myöhemmin tänä vuonna Tuominen pitää yksityisnäyttelyn Galleria Kujassa Helsingissä, ja tulevana vuonna 2023 hän osallistuu Kuvan Kevät -ryhmänäyttelyyn Helsingissä.

Terveiset ostajalle.

Hienoa, että arvostat paikallista nykytaidetta. Paljon kiitoksia!

palaa sivun alkuun

ELOKUU 2022

Johanna Naukkarinen

Johanna Naukkarinen on kuvataiteilija ja valokuvaaja, joka tutkii taiteessaan tieteen historiaa ja erityisesti lääketieteenhistoriallisten kuvastojen sukupuolirooleja. Naukkarinen leikkii kuvilla ja jäljittää niiden samankaltaisuuksia nykyaikaisempien kuvastojen kanssa. 

Johanna Naukkarinen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta valokuvauksen puolelta 2016, ja filosofian maisteriksi Turun Yliopistossa mediatutkimuksesta 2018. 

“Huomaan, että minua nykyään kiinnostavat teemat ovat läsnä etäisesti jo ensimmäisen opiskeluvuoden töissä. Silloin tein puhtaasti valokuvaa, mutta vuosien varrella tekemiseni on laajentunut niin, että lähden rohkeasti toteuttamaan myös muiden tekniikoiden suuntaan vieviä ideoita. Valokuvaan kaikki kuitenkin tuntuu palaavan,” taiteilija sanoo.

“Taide on minulle työ ja elämäntapa ja tiedostan, että rakkaus tähän alaan on sulkenut ulos elämästä vakautta tuovia asioita, mutta koen silti joka päivä olevani äärimmäisen onnekas, että olen päätynyt tälle alalle, sillä nautin luovasta vapaudesta ja yksin työskentelystä,” kertoo Naukkarinen. Hän sanoo kuitenkin myös yrittävänsä aktiivisesti pitää selkeät rajat työpäivän ja vapaa-ajan välillä.

“Koen, että taiteilijana saan olla päivittäin tekemisissä kauniiden ja mielenkiintoisten asioiden kanssa. Vapaa syventyminen itseäni kiinnostaviin teemoihin tuntuu rikkaalta elämältä, vaikka mukana on aina taloudellista epävarmuutta ja mieli pitää jatkuvasti pitää valppaana seuraavia hakemuksia ja mahdollisuuksia varten.”

Naukkarisen työskentely alkaa lukemalla ja erilaisia kuvastoja selaamalla. Hän sanoo että kun idea syntyy, näkee hän sen usein mielessään lähes valmiina kaikkia yksityiskohtia myöten, ja teoksen konkreettinen toteutus voi olla hyvinkin nopea prosessi. 

Taidenäyttelyissä käymiseen Johanna Naukkarinen suhtautuu osana työtään, ja hän pyrkii näkemään niin paljon taidetta kuin ehtii. Hän on kuvataiteilijan lisäksi valmistunut mediatutkijaksi, ja kuluttaa myös intohimoisesti pop-kulttuuria ja inspiroituu siitä.

Taiteilija kertoo viimeksi innostuneensa ARS22:ssa ja Venetsian Biennaalissa näkemistään taiteilija Andra Ursutan scifi-mielleyhtymiä herättävistä teoksista, jotka olivat yksityiskohtaisten lasiveistosten lisäksi viehättäviä pulloja.

Johanna Naukkarisen näyttely ”Anatomical Venus” on esillä Tampereella Galleria Rajatilassa 13.-30.8.2022, ja Kuopion taidemuseossa museon ja taiteilijaseura Ars Liberan uudessa yhteistyögalleriassa GalleriA:ssa 9.9-6.11.2022.

Terveiset ostajalle.

Kiitos että olet tukenut taidettani ja löytänyt siitä jotain juuri sinua puhuttelevaa.

palaa sivun alkuun

Johanna Naukkarinen
Johanna Naukkarinen, Barbie Objects I (2020)
Johanna Naukkarisen työhuone
Johanna Naukkarinen
Anne Järvi
Anne Järven työhuone
Anne Järvi
Anne Järvi, Pohjoismaista kävelyä (2022)

SYYSKUU 2022

Anne Järvi

Kuvataiteilija Anne Järvelle taide on tapa olla esillä ilman, että hän itse joutuisi nousemaan korokkeelle. Taiteensa kautta Järvi pystyy kertomaan tarinoita etäältä ja antamaan samalla katsojalle mahdollisuuden osallistua kertomuksen luomiseen. 

Anne Järvi haluaa, että hänen teoksissaan on katsojalle jotain oivallettavaa. Hänen ilmaisunsa perustan muodostavat toteavuus, lakonisuus, ironia ja musta huumori. Hänen työskentelynsä lähtökohtina ovat usein asiat ja ilmiöt, jotka häiritsevät häntä ympäröivässä maailmassa: Sellaiset asiat, kuten kilpailun leviäminen jokaiselle elämän osa-alueelle, ja sen pitäminen luonnollisena ja jopa hyödyllisenä tai eläminen yhteiskunnassa, joka pyörii tuotteiden kuluttamisen ympärillä, ja joka romahtaa, jos kuluttaminen lakkaa. Minua kiinnostaa huomaamattomasti omaksutut ja kyseenalaistamattomat ajatusmallit, jotka määräävät yhteiskunnan toimintaa ja sitä kautta ihmisten jokapäiväistä elämää.”

Pysäytettyä liikettä, junnaavuutta ja toistoa

Järven tapa tehdä taidetta muuttuu jatkuvasti. Muutokset voivat olla pieniä tai suuria, ja ne voivat liittyä esimerkiksi siihen millaiselle pinnalle hän piirustuksensa tekee, siihen miten hän liittää kangaspaloja yhteen tai miten täyttää tilaa.

”Urheilukuvasto ja liikkuvat ihmiset ovat kuitenkin olleet merkittävä osa ilmaisuani jo vuosien ajan. Myös työskentely sekä piirtäen että veistäen on saanut alkunsa jo kuvataideopintojeni alussa. Piirustus ja veisto ovat minulle taiteen eri kieliä, joilla pystyn ilmaisemaan erilaisia asioita”, taiteilija kertoo.

Anne Järven piirustuksille tyypillistä on pysäytetty liike, kun taas hänen animaatioissaan korostuu junnaavuus ja toisto: ”Sarjallinen työskentely on minulle tunnusomaista. Tarpeeksi monta kertaa toistettu väite muuttuu lopulta totuudeksi, samaa kuvaa toistamalla korostan siis omaa asiaani.”

Veistokset, joita Järvi tekee, syntyvät yleensä kankaasta ommellen. Hän on ommellut ennen kuin alkoi tehdä taidetta, joten tekniikan siirtyminen osaksi taiteellista ilmaisua oli luontevaa eikä vaatinut taiteilijalta erillistä päätöstä tai ahaa-elämystä.

”Yleisesti ottaen olen ripeä työskentelijä. Jotkin teokset kuitenkin hautuvat pitkään ennen kuin siirtyvät toteutusvaiheeseen. Toiset puolestaan syntyvät ideasta valmiiksi teokseksi hyvinkin nopeasti ja joskus alan vain yhdistellä paloja toisiinsa ja annan muodon syntyä tehdessä”, Järvi kuvailee.

”Taide antaa vapautta”

Anne Järvellä on oma työhuone Taiteilijatalo Fimbulilla Pääskyvuoren entisellä kasarmialueella. Hänen taiteellinen työskentelynsä on pääasiassa itsenäistä yksin tekemistä. Taiteilija nauttii kuitenkin myös erilaisista yhteistyöprojekteista ja on aiemmin toiminut myös osana kollektiivia. Viime aikoina yhteisöllisyyttä on kuitenkin syntynyt taiteilijan elämässä enemmän osana yhdistystoimintaa kuin itse taiteellisesta työskentelyä.

”Taide on ammatti, joka sekä vaatii että antaa paljon. Se antaa vapautta ja mahdollisuuden ilmaista ajatuksia, mutta menestyminen vaatii kuitenkin omistautumista ja päättäväisyyttä ja ennen kaikkea tahtoa työskennellä juuri kuvataiteilijana. Törmään usein ajatukseen ”eihän tämä helppoa ole, mutta en haluaisi tehdä mitään muutakaan” ”, Järvi toteaa.

Järvi nauttii taiteen tekemisestä. Hänelle on tärkeää että hän saa tehdä ja toteuttaa käsillään ja nähdä idean muuttumisen todellisuudeksi. Järvelle taide antaa mahdollisuuden ilmaisuun; taiteen avulla hän pystyy kuvastamaan tunteita, jotka tuntuvat sanoina latteilta ja yksinkertaistetuilta. Järvi kertoo, että kuvataiteilijuuteen sisältyy kuitenkin paljon enemmän kuin itse taiteen tekeminen. Tuo kaikki muu on ammattiin kuuluvaa pakollista työtä, joka on välillä mielekästä ja välillä taas haastavaa. Työhön sisältyy esimerkiksi paljon kirjoittamista, hakemusten tekemistä ja kilpailua. Toimeentulo on usein haastavaa eikä kuvataiteilijan epämääräinen asema työmarkkinoilla edistä asiaa.

Taiteen kuluttajana Järvelle jäävät usein parhaiten mieleen teokset, jotka säikäyttävät tai hätkähdyttävät jollain tavalla. ”Usein ne ovat tilallisia ja tilan haltuun ottavia teoksia. Muistan edelleen, kuinka Markus Copperin Kurskin sukeltajat alkoivat liikkua. Olin yläaste- tai lukioikäinen, ja olimme koulun kanssa Kiasmassa”, Järvi muistelee. ”Yksi kaikkien aikojen suosikkinäyttelyitäni puolestaan on Wäinö Aaltosen museossa vuonna 2015 esillä ollut Ääni, kuva, kokemus. WAMissa on usein esillä hyviä ja hyvin rakennettuja näyttelyitä”, hän jatkaa.

Anne Järven omia teoksia voi tällä hetkellä ihastella esimerkiksi Turun Taidelainaamossa. Seuraava suunnitteilla oleva näyttely on Absent Landscape -yhteisnäyttely, joka aukeaa Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella syyskuussa 2023.

Terveiset ostajalle.

Kiva, että hankit uniikkia, ammattilaisen tekemää taidetta.

palaa sivun alkuun

LOKAKUU 2022

Pirkko Mäkelä-Haapalinna

“Taiteen tekeminen on minulle intohimo ja elämäntapa ja jonkinlainen sisäinen pakkokin,” kertoo taiteilija Pirkko Mäkelä-Haapalinna.

Hän työskentelee pääasiassa pastelliliiduilla, ja kuvaa työskentelyprosessiaan suunnitellun eli tietoisen ja intuitiivisen sattuman kombinaatioksi. “Inspiroidun usein vertauskuvista, jotka koskettavat tunnetasolla. Käsittelen myös ihmisen haurautta ja rajallisuutta, josta minulle syntyi omakohtainen kokemus ollessani äitini omais- ja saattohoitajana. Yleensäkin reflektoin kokemusmaailmaani, jotta saisin teokseen eletyn ja koetun tunnun,” hän sanoo.

Mäkelä-Haapalinnan teoksilla on lähtökohtansa realismissa, mutta ne liikkuvat kohti pelkistettyä abstraktiota. Hän työskentelee omalla työhuoneellaan, ja prosessiin kuuluu sekä hitaita että nopeita työvaiheita.

“Taiteen tekeminen on antanut minulle valtavan rikkaan sisällön jokaiseen päivään.”

“Se on antanut myös itsetuntemusta sellaisilla tasoilla, joihin arjen kosketus ei yllä. Taiteen tekeminen on antanut minulle myös runsaasti oivalluksia,” taiteilija sanoo. Kysyttäessä kuvataiteilijan työn haasteista hän mainitsee toimeentulon, sekä itse kuvantekemisen ulkopuolella olevien taiteilijuuteen liittyvien asioiden kuten verkostoitumisen, markkinoinnin yms. hallinnan.

“Jos minulla olisi rahaa ostaisin taidetta todella paljon. Nyt on tyydyttävä käymään näyttelyissä ja museoissa,” Mäkelä-Haapalinna sanoo, ja kertoo seuraavansa myös taideartikkeleita, joita alan lehdet julkaisevat. “Yksi ”veret seisauttava” kokemus oli Pariisissa Orseyn museossa, kun ensimmäistä kertaa näin niin monia taideaarteita, joita oli pienestä pitäen kirjojen kuvissa ihaillut. Sydän hakkasi, vapisutti ja itketti!.”

Terveiset ostajalle.
Kannattaa tarttua siihen, mikä koskettaa.

palaa sivun alkuun

Pirkko Mäkelä-Haapalinna
Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Cohesion (2022)
Pirkko Mäkelä-Haapalinnan työhuone

LOKAKUU 2022

Appe Leppänen
Kuutamopesu, 2021

Taiteilija Appe Leppäselle taiteen tekeminen voimistaa elämää ja saa näkemään sen eri tavalla. 

Appe Leppänen suhtautuu kaikkeen ympärillään suurella uteliaisuudella ja inspiroituu monenlaisista asioista, kuten kohtaamisissa ihmisten, eläinten ja kasvien kanssa, luonnossa liikkuessa, vaikka havainnoissa valon väristä tai paikan tuoksusta. Hän inspiroituu myös kuulemastaan ja lukemastaan, ja kertoo käsittelevänsä maalauksissaan aina sisäistä maailmaansa, “jotain mikä kolahtaa tai kummastuttaa”.

Viimeaikaisessa tuotannossaan Leppänen on käsitellyt luontoyhteyden kokemuksia, retkeilyä ja ulkona yöpymistä. “Maalaukseni tulkitsevat luontoyhteyden kokemusta mielikuvien ja aistimusten sekoittumisena, jossa havainnot fyysisen ympäristön yksityiskohdista lomittuvat sisäisen kokemuksen ja muistojen fragmentteihin sekä kollektiivisesta tajunnasta kumpuaviin kuviin. Kuvaan yhtä aikaa fyysistä ympäristöä ja mielen sisäistä mentaalista tilaa,” hän kertoo.


Appe Leppänen kertoo olleensa aina piirtäjä ja piirtäneensä lapsena joka päivä, mutta kokevansa maalaamisen nykyään ilmaisuvoimaisempana. Maalauksissaan hän on myös siirtynyt isompaan mittakaavaan ja kehollisempaan ilmaisuun.

“Kokeilevassa työskentelyssä minua kiehtoo arvaamattomuus ja teoksen avautuminen uusiin suuntiin. Etsin maalaamalla toisenlaisia todellisuuksia ja maisemia, joihin ei fyysisesti voi kulkea,” taiteilija sanoo.

Omavaltaisia materiaaleja ja villejä maalaustapahtumia

Appe Leppäsen työhuone sijaitsee entisen makeistehtaan tiloissa Leaf-Centerillä Turussa. “Maalaan nopeatempoisesti ja materiaalien ja jälkien synnyttämiä impulsseja seuraten. Annan teoksen kehittyä ja materiaalien toimia omavaltaisesti niin etten pyri kontrolloimaan teoksen synnyn kaikkia vaiheita. Maalaustapahtuman pidän villinä ja kokeilevana, ja maalauskertojen välillä pysähdyn näkemään mihin suuntaan teosta voisi jatkaa.”

Leppänen työskentelee myös installaation ja mediataiteen keinoin Taidekollektiivi Rubuzakissa. 

Taide on Leppäselle sekä työ että elämäntapa. Ammattitaiteilijalle taide on myös työ, johon liittyy muutakin kuin teosten toteuttamista: siihen sisältyy paljon kirjoittamista, hakemus- ja teostekstejä sekä työ- ja näyttelysuunnitelmien laatimista. Ajatusten selvittäminen ja kirkastaminen kirjoittamalla auttaa Leppästä toisaalta ohjaamaan myös taiteellista prosessia, vaikka se ottaakin uusia suuntia ennakoimattomilla tavoilla. “Ensisijaisesti taide on kuitenkin elämäntapa, jonka olen valinnut. Jos työtä määrittelee siitä maksettava palkka, niin silloin taiteen olemus elämäntapana korostuu,” Leppänen pohtii.

“Taiteen tekeminen on minulle paikka sukeltaa syvälle, avata mieleni ja kadottaa kaikki arkinen ympäriltäni.” 

Taiteen tekeminen on Appe Leppäselle aina itsensä haastamista, koska tekeminen lähtee vain sisäisestä motivaatiosta ja halusta tavoittaa jotain oleellista tai merkityksellistä. Taiteen kautta hän voi olla yhteydessä alitajuntaan ja kollektiiviseen symbolien maailmaan.

“Pidän erityisesti paikkasidonnaisesta taiteesta ja teoksista, joihin voi törmätä sattumalta,” Leppänen sanoo. “Taidetta saisi olla enemmänkin arkiympäristöissä ja siellä missä ihmiset liikkuvat. Käyn tietty myös galleria- ja museonäyttelyissä, mutta en niin paljon kuin haluaisin, siksi iloitsen aina julkisesta taiteesta sen kaikissa muodoissaan. Lapsena kävin perheeni kanssa kesäisin Punkaharjun Retretissä, jonka maanalaiset luolastot teoksineen olivat hurjan jännittävät. Oslossa sijaitseva Vigelandin patsaspuisto lukemattomine kiemurtelevine ihmishahmoineen on jäänyt mieleeni.”

Tulevia näyttelyitä

Parhaillaan Leppänen maalaa Galleria Joellassa tammikuussa aukeavaan näyttelyyn, ja alkuvuoden hän työskentelee Lahden Galleria Uusi Kipinässä maaliskuussa avautuvaa näyttelyä kohti. Ensi kesänä hänen suunnitelmissaan on työskennellä kasviaiheiden parissa, josta valmistuu kokonaisuus Galleria Jänikseen marraskuuksi 2023.

Terveiset ostajalle.

Kiitos ja onnea matkaan!